TALOUSARVIOALOITE 144/2004 vp

TAA 144/2004 vp - Anne Huotari /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sovitellun työttömyysetuuden muutoksiin

Eduskunnalle

Työttömyys on Suomessa edelleen iso ongelma, ja viimeisen tilaston mukaan työttömien määrä on lisääntynyt. On siis tehtävä kaikki voitava työvoiman kysynnän ja tarjonnan parantamiseksi.

Työttömyysturvalain mukaan voidaan maksaa soviteltua työttömyyspäivärahaa, mikäli henkilö on lyhytaikaisissa työsuhteissa. Ihmisiltä saadun palautteen mukaan tulee kuitenkin usein tilanne, että nykyinen soviteltu päivärahajärjestelmä ei riittävästi kannusta työn vastaanottamiseen. Joissakin tilanteissa työstä saatava tulo, tulonhankkimiskustannukset ja soviteltu päiväraha antavat vähemmän rahaa kuin on kokonaan työttömän päiväraha.

Tulemme tekemään syksyn aikana lakialoitteen, jossa esitämme mallin, jolla soviteltua työt-tömyyspäivärahaa tulisi korjata nykyistä kannustavammaksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  33.17.51 lisäyksenä 10 000 000 euroa työttömyysturvalain mukaisen sovitellun työttömyysetuuden uudistukseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Anne Huotari /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Jaakko Laakso /vas