TALOUSARVIOALOITE 1449/2002 vp

TAA 1449/2002 vp - Pia Viitanen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen eläinsuojelujärjestöjen tukemiseen

Eduskunnalle

Viime vuosina Euroopan unionissa esiintyneillä eläintautiepidemioilla sekä dokumenteilla eläinten julmasta kohtelusta eläintuotannossa ja -kuljetuksissa on ollut monia vaikutuksia: EU:n kansalaisten luottamus tuottajiin ja viranomaisiin on saanut kolauksen ja EU:n maatalouspolitiikkaa ollaan muokkaamassa eläinystävällisemmäksi.

Suomi on välttynyt suurimmilta skandaaleilta, mutta suomalaiset ovat ilmaisseet suuren huolensa kehityksestä EU:n jäsenenä.

Suomella olisi nyt erinomainen tilaisuus profiloitua yhä eläinystävällisempänä jäsenmaana ja lähteä voimallisesti tukemaan eettistä eläintuotantoa. Sen kulmakiviä on eläinten hyvinvointi. Eettisen eläintuotannon tukeminen parantaisi Suomen maatalouden kilpailukykyä niin täällä kotimaassa kuin muidenkin maiden markkinoilla.

Tämän vuoksi on olennaista kehittää eläintenpitoa, jossa eläinten hyvinvointi otetaan huomioon, sekä ehkäistä ongelmatilanteita. Tärkeää on myös avoin tiedotus kuluttajille siitä, miten eläimiä kohdellaan Suomessa, miten niiden hyvinvointi otetaan huomioon ja miten suomalaiset tuotteet ovat kokonaisuutena laadukkaampia ja eettisesti korkeatasoisempia.

Eläinsuojelujärjestöt tekevät eettistä eläintenpitoa edistävää ja eläinten hyvinvointiongelmia ehkäisevää työtä. Ne valistavat tuottajia sekä tiedottavat kuluttajille. Osittain järjestöt tekevät työtä, mikä voitaisiin katsoa kuuluvaksi viranomaisille.

Eläinsuojelujärjestöt eivät saa valtiolta tukea tällä hetkellä joitakin yksittäisiä projekteja lukuun ottamatta. Järjestöjen resurssit ovat varsin rajalliset, ja siksi juuri nyt on tärkeää lisätä valtion budjettiin varoja eläinsuojelutyöhön.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon luvun  30.04 uudelle momentille 300 000 euroa eläinsuojelujärjestöjen avustamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Pia Viitanen /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Ulla Anttila /vihr
  • Jouni Lehtimäki /kok
  • Susanna Huovinen /sd
  • Tanja Karpela /kesk
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Annika Lapintie /vas
  • Tarja Kautto /sd
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Sirpa Pietikäinen /kok