TALOUSARVIOALOITE 1471/2002 vp

TAA 1471/2002 vp - Raimo Vistbacka /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen liikenneturvallisuuden parantamiseen valtatien 16 ja kantatien 68 risteyksessä Alajärvellä

Eduskunnalle

Valtatien 16 ja kantatien 68 risteys Alajärven Hoiskossa on vilkasliikenteinen, ja risteysalueella sijaitsee mm. huoltoasema ja grilli. Risteys näyttää ulospäin katsottaessa avaralta ja näköesteettömältä, mutta siinä on tapahtunut lukuisia liikenneonnettomuuksia, joista osa on jäänyt tilastoimattakin. Mikä vakavinta, onnettomuuksissa on myös menetetty ihmishenkiä — viimeksi vuonna 2000. Tästä ei ole pääteltävissä muuta kuin se, että Kyyjärven suunnalta tultaessa on jonkinlainen "sokea piste", jolloin risteystä ylittävät eivät havaitse lähestyvää ajoneuvoa ajoissa onnettomuuden välttämiseksi. Jotta lisäonnettomuuksilta ja ihmishenkien menetyksiltä vältyttäisiin, tulisi asia selvittää ja ryhtyä pikaisesti liikenneturvallisuuden parantamiseksi tarpeellisiin toimiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 200 000 euroa liikenneturvallisuutta edistäviin toimiin valtatien 16 ja kantatien 68 risteyksessä Alajärven Hoiskossa.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Raimo Vistbacka /ps