TALOUSARVIOALOITE 15/2005 vp

TAA 15/2005 vp - Mikko Alatalo /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen harkinnanvaraiseen valtionapuun Pirkanmaan kunnille

Eduskunnalle

Kunnat ovat hakeneet valtiolta harkinnanvaraista rahoitusavusta kuusinkertaisen määrän jaettavana oleviin rahoihin verrattuna. Rahaa on anonut 238 kuntaa. Keskimäärin haettiin noin 160 euroa asukasta kohden. Viime vuonna avustusta haki 215 kuntaa ja sitä myönnettiin 99 kunnalle. Harkinnanvaraista avustusta voidaan myöntää kunnalle, joka ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Kuntien harkinnanvaraiset rahoitusavustukset pienenevät budjettiehdotuksen mukaan 30 miljoonasta eurosta 25 miljoonaan euroon. Vuonna 2004 Pirkanmaan kunnista yli kolmannes haki avustusta. Sitä myönnettiin seitsemälle kunnalle. Budjetti ei osoita erikseen rahaa rakennemuutoksista kärsiville alueille. Pirkanmaalla näitä ovat Mäntän ja Vilppulan alue sekä Viialan, Toijalan ja Kylmäkosken seutu. Myös Parkanon kaupunki kuuluu rakennemuutoksista kärsiviin alueisiin. Alijäämäisen tilinpäätöksen ovat tekemässä myös Ikaalinen ja Längelmäki.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  26.97.34 lisäyksenä 5 000 000 euroa Pirkanmaan kuntien harkinnanvaraisiin valtionosuuksiin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Mikko Alatalo /kesk