TALOUSARVIOALOITE 150/2004 vp

TAA 150/2004 vp - Sinikka Hurskainen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudun kehittämiseen

Eduskunnalle

Valtioneuvosto on päätöksessään alueiden kehittämislain mukaisista alueiden kehittämisen tavoitteista katsonut Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudun kuuluvan Suomen yhdeksän suuren kaupunkiseudun joukkoon. Näille kaupunkiseuduille pyritään päätöksen mukaan kohdistamaan niiden erityispiirteiden edellyttämiä valtion voimavaroja niiden omien kehittämisstrategioiden perusteella.

Verkostoitumisen tuottama lisäarvo on Etelä-Karjalan tulevaisuudelle tärkeää. Etelä-Karjalan kilpailukyvyn kehittämisen perustana on maakunnassa vireillä olleen niin kutsutun Saimaan kaupunkihankkeen jatkaminen Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudun tiiviinä yhteistyönä.

Metsät ja metsätalous ovat pitkälti Etelä-Karjalan talouden ja teollisen toiminnan perusta. Metsäsektori tuottaa Etelä-Karjalassa suuremman osan maakunnan arvonlisäyksestä kuin missään muussa maakunnassa. Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudun kehittämisen johtavana teemana onkin alueen maailmanlaajuisestikin mittavan metsäkeskittymän vahvistaminen.

Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudun kehittämisen toisena painopisteenä on Euroopan unionin ja Venäjän välisen rajan mahdollisuuksien hyödyntäminen. Kaakkoisen Suomen kautta kulkevat Suomen ja Venäjän väliset pääliikenneyhteydet, jotka toimivat samalla pääliikenneyhteyksinä Skandinaviasta ja Manner-Euroopasta Suomen kautta Venäjälle. Alueella sijaitsevat myös liikenne- ja kuljetusmääriltään vilkkaimmat rajanylityspaikat Suomen ja Venäjän välillä. Raja ja sen mukanaan tuoma rahti- ja henkilövirta on ensiarvoisen tärkeää Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudun elinkeinoelämälle, ja sen vuoksi rajan läheisyyden mahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii jatkuvaa kehittämistyötä.

Itärajan läheisyys tuo mukanaan myös Pietarin talousalueen tarjoamat mahdollisuudet, joiden hyödyntäminen on myös Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudun kehittämisen keskeisenä kohteena. Pietarin oblast on laaja markkina-alue, ja sillä on merkittävää kehityspotentiaalia niin sijaintinsa ja väestömääränsä kuin myös tuotantonsa monipuolisuuden takia. Tämän vuoksi erityisesti liike-elämän, matkailun ja kulttuurisuhteiden kehittäminen on Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudun tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Näiden lisäksi valtiollisten alueellistamistoimenpiteiden näkyminen Etelä-Karjalassa, seudun yhteisen elinkeino- ja matkailuyhtiön perustaminen sekä yhteisten hallinto- ja palveluprosessien jatkuva kehittäminen ovat tärkeitä Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudulle.

Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudun kehittäminen osana suurten kaupunkikeskusten kehittämispolitiikkaa tarvitsee aineellisia voimavaroja saavuttaakseen tavoitteensa. Tässä prosessissa valtion mukanaololla on keskeinen merkitys.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  26.98.43 lisäyksenä 600 000 euroa Lappeenrannan ja Imatran kaupunkiseudun kehittämiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Reijo Paajanen /kok
  • Anneli Kiljunen /sd