TALOUSARVIOALOITE 151/2008 vp

TAA 151/2008 vp - Bjarne Kallis /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Ruotsissa asuvien sotainvalidien kotipalvelujen järjestämiseen

Eduskunnalle

Ruotsissa asuu nykyisin vajaat 300 suomalaista sotainvalidia. Heistä vähintään 20 prosentin haitta-asteen suuruinen sotavamma on noin 130:llä. Toisin kuin Suomessa asuvat kohtaloveljensä he eivät saa tarvitsemiaan koti- ja tukipalveluja valtion korvaamina lukuun ottamatta ateriapalvelua.

Sotilasvammalaki ei sinänsä tee eroa sen suhteen asuuko sotainvalidi Suomessa, Ruotsissa vain josssain muualla. Kuitenkin asetuksesta sotilasvammalain eräiden säännösten soveltamisesta puuttuvat Ruotsissa asuvien sotainvalidien koti- ja tukipalvelujen korvaamista koskevat säännökset. Ruotsissa asuvat sotainvalidit tulisi saattaa tasa-arvoiseen asemaan, sillä useimmat heistä joutuivat lähtemään Suomesta, kun isänmaa ei kyennyt tarjoamaan työtä ja toimeentuloa heille ja heidän perheilleen.

Avopalvelujen korvaaminen olisi helposti toteutettavissa siten, että Valtionkonttori korvaisi suoraan sotainvalideille heidän palveluista maksamansa kulut tositteiden perusteella.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.50.51 lisäyksenä 200 000 euroa avopalvelujen järjestämiseen Ruotsissa asuville vähintään 20 prosentin haitta-asteen sotainvalideille.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Bjarne Kallis /kd