TALOUSARVIOALOITE 154/2005
vp
TAA 154/2005
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen rantaradan
oikaisun suunnitteluun
Eduskunnalle
Kuluneen vuoden aikana on havaittu useita vakavia vikoja
rataverkon kunnossa. Viat ovat aiheuttaneet onnettomuuksia, joista
on onneksi selvitty vain kalustovaurioilla ja liikenteen keskeytyksillä ilman
henkilövahinkoja. Viat ovat myös aiheuttaneet
paljon viivästyksiä junaliikenteessä. Ratahallintokeskuksen
selvityksen mukaisesti huolestuttavan suuri osa Suomen rataverkostosta on
hälyttävän huonossa kunnossa ja kaipaa
pikaista kunnostusta ja uusimista liikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden
takaamiseksi. Ratojen korvausinvestoinnit laskevat kahteen kolmannekseen
viime vuosien tasosta, eli noin 100 miljoonan euron tasolle. Korvausinvestointien
tarve on tällä hetkellä 170 miljoonaa
euroa vuodessa. Tällaisella rahoituksella pystytään
hoitamaan välttämättömimmät
korjaukset, mutta rataverkon pitkäjänteinen kehittäminen
ei ole mahdollista.
Suomalaisen elinkeinoelämän toiminta pitkien
etäisyyksien maassa edellyttää toimivaa
rataverkkoa sekä tavara- että henkilöliikenteen
hoitamiseksi. Nykyisellään sekä rataverkon
kunnostaminen että rataverkon linjausten uudistaminen eivät
määrärahojen puutteessa tapahdu sellaisella
nopeudella, että tehdyillä toimenpiteillä olisi todellista
vaikutusta. Suurten investointien ja korjausten sijasta tehdään
pieniä parannuksia siellä täällä — lukuun
ottamatta Lahden oikoradan rakentamista.
Rantarata kulkee Karjaa kautta. Tämä pidentää noin
30 km:lla Helsingin ja Turun välistä rataosuutta.
Rantaradan oikaisu loisi huomattavasti paremmat toiminta- ja kilpailuedellytykset
VR:lle,
parantaisi alueen yritysten mahdollisuuksia hyödyntää rautatieyhteyksiä sekä selkeästi
kohentaisi
matkustajien palvelutasoa. Uuden moottorien, valtatien 1, valmistuessa
VR:n kilpailukyky välillä Helsinki—Turku
joutuu todelliseen koetukseen, koska linja-autoyhteydet nousevat
kilpailemaan tasaväkisesti rautatieliikenteen kanssa niin
kestoajan kuin erityisesti hinnan suhteen. Rantaradan kunto ei ole
kovinkaan hyvä, mikä aiheuttaa myöhästymisiä ja
jatkuvia korjaustarpeita. Sen sijaan, että rataa
kunnostetaan pienillä budjeteilla sieltä täältä vuodesta
toiseen, tulisi käynnistää sekä radan
oikaisemisen että kunnostamisen suunnittelu.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 31.40.21 lisäyksenä 100 000
euroa rantaradan Helsinki—Turku oikaisemisen suunnitteluun.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005