TALOUSARVIOALOITE 16/2011 vp

TAA 16/2011 vp - Mikko Alatalo /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yksityisteiden valtionavustuksiin

Eduskunnalle

Yksityisteiden valtionavun määrärahaa leikataan ehdotuksen mukaan 15 miljoonalla eurolla nykyisestä 23 miljoonasta 8 miljoonaan. Tämä tulee heikentämään alemmanasteisen tieverkon liikennöitävyyttä.

Yksityisteiden yhteispituus on koko maassa noin 350 000 kilometriä. Niistä noin 60 000 kilometriä on tähän saakka ollut valtion avustusten piirissä. Teiden varrella on lähes 200 000 pysyvästi asuttua taloutta ja saman verran vapaa-ajan asuntoja.

Yksityistiet on mielletty lähes pelkästään maa- ja metsätalouden kuljetuksia varten ylläpidetyiksi, mutta nykyään niillä on paljon merkitystä myös muun yritystoiminnan, pysyvien talouksien ja vapaa-ajan asuntojen kannalta. Mökkiläisten lisäksi myös sienestäjät, marjastajat ja muut luonnossa liikkuvat tarvitsevat toimivaa yksityistieverkostoa.

Yksityisteiden merkitys maa- ja metsätaloudelle, ennen muuta puuhuollolle on suuri. Suurin osa puutavarasta lähtee yksityisteiden varsilta. Raskas kalusto vaatii rakenteellisesti hyvän tiestön.

Yksityisteiden valtioavustuksilla on merkitystä yksityistieverkon kunnon säilymisen kannalta. Ne vähentävät yksittäisille tieosakkaille aiheutuvia kustannuksia ja ovat eräänlainen korvaus yksityisteiden satunnaisesta käytöstä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.50 lisäyksenä 1 500 000 euroa yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Mikko Alatalo /kesk