TALOUSARVIOALOITE 160/2011
vp
TAA 160/2011
vp - Katri Komi /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Olavinlinnan
katto-, muuri- ja muiden rakenteiden korjaamiseen ja uusimiseen
Eduskunnalle
Suomen keskiaikaiset linnat ovat kansallisomaisuutta
ja niiden tulee myös olla kansalaisten käytössä.
Olavinlinna on kulttuurinähtävyys ja moniulotteinen
rakennushistoriallinen muistomerkki. Linnassa on vuodesta 1967 lähtien
järjestetty Savonlinnan Oopperajuhlat ja vuonna 2008 muutaman
vuoden tauon jälkeen myös Savonlinnan Balettijuhlat.
Oopperajuhlilla ja Balettijuhlilla on matkailullisesti tärkeä merkitys
niin Savonlinnan kaupungille kuin koko maakunnallekin. Jotta Savonlinnassa
voidaan jatkossakin järjestää korkeatasoisia
esityksiä, on linnan katto-, muuri- ja esiintymislavarakenteiden
ja niihin liittyvien aputilojen sekä valo- ja äänikaluston
oltava hyvässä kunnossa. Nykyiset rakenteet on
hankittu 10 vuotta sitten nimenomaan oopperajuhlien tarpeisiin,
mutta ne kaipaavat uusimista. Museovirastolla varoja ei ole.
Museovirastolla on akuutti määrärahatarve viidelle
vuodelle eteenpäin siten, että joka vuosi korjaus-
ja uusimiskuluihin käytettäisiin 500 000—700 000
euroa. Budjettiin tulisikin lisätä riittävä määräraha,
jotta Olavinlinnan katto-, muuri- ynnä muut rakenteet saadaan
korjattua ja uusittua. Tällöin turvataan linnan
käyttö oopperajuhlien ja muiden tapahtumien pitopaikkana, joille
linna antaa nyt ainutlaatuisen miljöön. Remontti
on tarpeen myös turvallisuuden parantamiseksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 29.80.75 lisäyksenä 500 000
euroa Olavinlinnan katto-, muuri- ja muiden rakenteiden korjaamiseen
ja uusimiseen.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Katri Komi /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Kaj Turunen /ps
- Eero Reijonen /kesk