TALOUSARVIOALOITE 161/2006
vp
TAA 161/2006
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen vanhusten
hoidon parantamiseen
Eduskunnalle
Hallituksen asettaman selvityshenkilö Sirkka-Liisa
Kivelän mukaan elämme yhteiskunnassa, jossa on
liiaksi vanhuksia mitätöiviä asenteita. Professori
Kivelän päätelmä vanhustenhuollon nykytilasta
on erittäin huolestuttava. Tämän saman
valitettavan tosiasian eteen moni vanhus itse tai läheistään
hoitanut on joutunut.
Suomessa väestö ikääntyy
selvästi nopeammin kuin missään muualla
Euroopassa. Seuraavien kuuden vuoden kuluessa eläkeikään
tulee lähes puoli miljoonaa suomalaista. Vuonna 1970 suomalaisista
yli 85-vuotiaita oli 15 800, vuonna 2006 liki 86 000
ja vuonna 2010 jo yli 100 000. Tällä hetkellä yli
85-vuotiaiden toimintakyky on heikompi kuin 1970- ja 1980-lukujen
taitteessa. Suomessa vanhainkotien hoitohenkilökunnan määrä asukasta
kohden on nykyisin 0,52. Suositusten mukaan vanhusten hyvä hoito
edellyttää 0,80 hoitajaa hoidettavaa kohden.
Vanhustenhuollon ahdinko johtuu yksiselitteisesti siitä,
että hoitohenkilökuntaa on liian vähän.
Ja kun henkilökuntaa on liian vähän,
he sekä uupuvat että turhautuvat työssään.
Hoitohenkilökunnalla on kyllä halua hoitaa vanhukset
parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ajanpuutteen ja ainaisen
henkilöstöpulan vuoksi se ei ole mahdollista.
Vanhustenhoitoon erikoistuneita hoitajia ja lääkäreitä on
koulutettava enemmän, jotta kasvavan vanhusväestön
hoitotarpeeseen voidaan vastata. Professori Kivelä on oikeassa
vaatiessaan Suomeen 200 vanhuslääketieteeseen
erikoistunutta lääkäriä seuraavan
viiden vuoden aikana. Hoitajien palkkauksen ja työsuhteiden
tulee olla sellaisia, että kokeneempi hoitohenkilöstö pysyy
ja jaksaa alalla ja että nuoret kokisivat vanhustyön
mielekkäänä uravalintana.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2007
talousarvioon momentin 29.50.21 perusteluihin
maininnan, että määrärahaa saa
käyttää vanhusten hoitoon erikoistuneiden
lääkärien koulutusmäärien
kasvattamiseen sekä vanhusten sairauksien ja hoidon tutkimukseen
ja kehittämiseen vanhusten korkeatasoisen hoivatyön
turvaamiseksi.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006