Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.52

Talousarvioaloite TAA 163/2016 vp 
Johanna Karimäki vihr ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön (5 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus on leikannut rajusti määrärahoja nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön. Lasten ja nuorten palvelut ovat erityisen tärkeitä, koska niiden vaikutukset ovat pitkäkestoisimpia. Etsivällä nuorisotyöllä tavoitetaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Työpajalla nuorta autetaan henkilökohtaisesti, hän saa tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja, hänen valmiuksiaan opiskella ja tehdä työtä parannetaan. Nuorille etsitään työpajalla mielekästä tekemistä sekä työ-, koulutus- tai harjoittelupaikkaa työpajajakson jälkeen. 

Nuorelle kolmen kuukaudenkin aika toimettomana on turhauttavaa ja voi johtaa pitkäkestoiseen syrjäytymiseen. Jokainen putoamisvaarassa oleva nuori on napattava talteen ja tässä apuna toimii etsivä nuorisotyö. Nuoret tarvitsevat rinnalleen aikuisia, jotka kuuntelevat ja auttavat. Työpajalla nuorta kuullaan kokonaisvaltaisesti. Kokemukset osoittavat, että työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö ovat nuoria aidosti auttavia palveluja.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille 29.91.51 nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön. 
Helsingissä 30.9.2016 
Johanna Karimäki vihr 
Emma Kari vihr 
Satu Hassi vihr 
Ozan Yanar vihr