TALOUSARVIOALOITE 166/2005 vp

TAA 166/2005 vp - Hannu Hoskonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kolin yksityisen rantatien korjaamiseen

Eduskunnalle

Yksityisteiden kunnossapitoon varattuja määrärahoja valtion budjetissa on leikattu rajusti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tämä on johtanut siihen, että monessa kunnassa yksityisteiden varrella elävät asukkaat ovat joutuneet niin liikenteellisesti kuin taloudellisestikin kohtuuttomaan tilanteeseen. Juuri näin on käynyt varsinkin Pohjois-Karjalassa Lieksan kaupungissa ns. Kolin rantatien varrella asuville ihmisille. Kolin rantatie on pituudeltaan 17 km.

Tätä tietä käyttävät paikallisten asukkaiden lisäksi myös Kolin kansallispuistoa ja Kolilla sijaitsevia matkailupalveluita käyttävät matkailijat. Koli on kehittyvä matkailukohde, joka on kansallismaisemana ollut maailman kuulu paikka jo vuosikymmeniä. Kolin rantatien tärkeyttä korostavat vielä tien pohjoispäässä sijaitsevat laskettelurinteet ja Kolin satama. Näillä kohteilla on ympäri vuoden erittäin paljon käyttäjiä, mikä lisää painetta Kolin rantatien korjaamisen aloittamiseksi. Lisäksi matkailijoiden tarvitsemat pysäköintipaikat ovat puutteelliset juuri matkailijoiden eniten käyttämässä tien pohjoispäässä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.25.50 lisäyksenä 300 000 euroa Kolin yksityisen rantatien korjaamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Hannu Hoskonen /kesk