TALOUSARVIOALOITE 167/2008 vp

TAA 167/2008 vp - Matti Kangas /vas ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon

Eduskunnalle

Tieliikenne on yhteiskuntamme merkittävin liikennemuoto. Hallitusohjelman mukaan hallituksen tavoitteena on kiinnittää huomiota vaalikauden aikana liikenneväylien hoidon ja ylläpidon rahoituksen jälkeenjääneisyyteen. Tästä huolimatta valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2009 perustienpitoon on varattu ainoastaan 510 572 000 euron määräraha. Rahoitus ei ole missään nimessä riittävä perustienpidon investointitarpeisiin nähden. Liikenteen kasvun myötä tiestön palvelutaso laskee jatkuvasti, ja perustienpitomäärärahoihin kohdistuneiden leikkausten takia tiestön kunto on jo laskenut paikoin hälyttävälle tasolle.

Toimiva tiestö on kansalaisten arjen kannalta ensiarvoisen tärkeä. Se on myös yksi aluepolitiikan keskeisimmistä välineistä. Tiehallinnon mukaan tämänhetkisten määrärahojen turvin pyritään pitämään tieverkon kunto nykyisellään, mutta kunnon jälkeenjäämää ei pystytä kuromaan kiinni. Perustienpidon investointeja on mahdollista toteuttaa tarpeeseen nähden aivan liian vähän. Elinkeinoelämän ja alueiden kehittymistä tukevia kiireellisiäkään investointitarpeita ei voida nykyisillä resursseilla tyydyttää. Myöskään valtioneuvoston periaatepäätöksessä asetettua liikenneturvallisuustavoitetta ei tienpidon toimin voida riittävästi tukea. On selvää, että sujuva ja turvallinen liikenne on turvattava riittävällä lisärahoituksella. Tieinvestointien elvyttävä vaikutus taloudellisen laskusuhdanteen aikana puoltaa myös esitystä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.21 lisäyksenä 21 600 000 euroa perustienpidon kehittämishankkeisiin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Matti Kangas /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Paavo Arhinmäki /vas
  • Jaakko Laakso /vas