TALOUSARVIOALOITE 170/2011
vp
TAA 170/2011
vp - Timo V. Korhonen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ns. Itäisen
yhdysradan Kontiomäki—Taivalkoski, Mustavaara—Kuusamo—Salla
suunnitteluun ja kehittämiseen
Eduskunnalle
Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa on tehty raideliikenneselvityksiä Kainuun
Koillismaan ja Itä-Lapin liikenneyhteyksien kehittämiseksi. Tällä hetkellä Kajaanista
pohjoiseen oleva rautatieliikenne kulkee Kontiomäeltä Suomussalmen
Pesiönkylälle asti. Sieltä edelleen Taivalkoskelle oleva
ratayhteys on suljettu kokonaan junaliikenteeltä. Liikenneviraston
mukaan Kontiomäki—Pesiökylä välistä rautatieyhteyttä pidetään
yllä alhaisella kunnossapitotasolla, eikä juna
nopeus saa olla yli 50 km/h.
Taivalkoskella Koillismaalla sijaitseva Mustavaaran kaivos avattaneen
uudelleen. Tämän toteutuessa kaivokselta tulee
olla rautatieyhteys malmin kuljetusta varten. Kuljetustarpeet kaivoksen
osalta ovat luokkaa 450 000 tonnia vuodessa. Metsäteollisuuden
kuljetustarpeet kohdistuvat merkittävästi rataverkkoon.
Toimivat puuterminaalit ja lastauspaikkaverkostot yhdistettynä tehokkaisiin
kuljetusjärjestelyihin ovat tärkeistä asioita
metsäteollisuudelle. Kotimaisen uusiutuvan energian tarpeet
myös lisäävät puun kuljetustarpeita.
Kainuussa, Koillismaalla ja Itä-Lapissa myös matkailulla
on aivan keskeinen merkitys. Huomattava määrä alueen
matkailijoista tulee Venäjältä. Tämä edellyttää joustavan
junayhteyden aikaansaamista.
Ns. Itäisen yhdysradan jatkon selvitys Kontiomäki—Taivalkoski,
Mustavaara—Kuusamo—Salla on em. perusteluiden
mukaan välttämätöntä.
Nopeaa selvitys- ja kehittämistyötä on
käynnistämässä työryhmä,
jossa on laaja edustus kuntia ja elinkeinoelämää Savosta,
Kainuusta, Koillismaalta ja Lapista. Selvitystyö vaatii
rahoitusta. Esitämme, että selvitystyötä varten
"korvamerkitään" erillismääräraha
valtion talousarvion 2012 momentille 31.10.77 Väyläverkon
kehittäminen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 500 000
euroa ns. Itäisen rautatieyhteyden Kontiomäki—Taivalkoski,
Mustavaara—Kuusamo—Salla jatkon selvittämiseen
ja kehitystyöhön.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Timo V. Korhonen /kesk
- Pentti Kettunen /ps
- Raimo Piirainen /sd
- Eero Suutari /kok