Viimeksi julkaistu 2.3.2022 14.03

Talousarvioaloite TAA 170/2021 vp 
Pihla Keto-Huovinen kok 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kehä V -hankkeen toteuttamiseksi Hanko—Mäntsälä välillä (84 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 25, joka kulkee Hangosta Mäntsälään, on Uudenmaan alueen merkittävin poikittaisväylä. Reitti on samalla suurin osa suunnitellusta Kehä V -hankkeeseen kuuluvasta viidennestä kehätiestä. Tällä hetkellä reitin kunnossapito ja palvelutaso ovat jääneet jälkeen kasvaneista liikennemääristä ja nykyisistä turvallisuusvaatimuksista. Taloustutkimuksen mukaan väylä tulee olemaan palvelutasoltaan Etelä-Suomen huonoin päätie vuonna 2030, jos perusparannusta ei tehdä. Tämä näkyy jo tällä hetkellä siinä, että valtatie 25:llä on nykyisellään enemmän onnettomuuksia kuin Kehä III:lla liikennemääriin suhteutettuna.  

Kehä V:n varrella Hangosta Porvooseen asuu 271 000 ihmistä ja sitä pitkin kulkee jo tällä hetkellä yli 8 500 päivittäistä työmatkustajaa. Kehä V:n vaikutusalueella on useita merkittäviä teollisuuden palveluiden työpaikkakeskittymiä ja yhteensä yli 10 000 työpaikka. Kaavoituksen edetessä tämä tulee vain kasvamaan. Myös tietä pitkin kulkeva Hangon sataman liikenne on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja reitillä kulkee vuodessa noin 240 000 rekkaa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 84 000 000 euroa momentille 31.10.77 Kehä V -hankkeen toteuttamiseksi Hanko—Mäntsälä-välillä. 
Helsingissä 8.10.2021 
Pihla Keto-Huovinen kok