TALOUSARVIOALOITE 174/2005 vp

TAA 174/2005 vp - Anne Huotari /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen metsämarjojen ja muiden luonnontuotteiden markkinoinnin ja tuotannon edistämiseen

Eduskunnalle

Metsämarjat ja muut luonnontuotteet, kuten sienet, ovat tärkeä osa suomalaista ruokakulttuuria, ja ne ovat turvanneet ihmisten terveyttä vuosisatojen ajan. Luonnontuotteiden hyödyntämien on työllistänyt erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa merkittävän määrän henkilöitä vuosittain joko kokoaikaisesti tai sesonkiluonteisesti. Pelkästään marjojen kaupallisen poiminnan työllistäväksi vaikutukseksi on arvioitu 1 500—2 000 henkilötyövuotta. Lisäksi marjojen ja sienten jalostus työllistää satoja henkilöitä ympärivuotisesti.

Hyvänä vuonna Suomen luonto kasvattaa lähes miljardin kilon metsämarjasadon, josta vain murto-osa kerätään. Sopimuskerääjiä on myös koulutettu tehtäväänsä, että laatu voidaan pitää korkeana jalostuksessa. Uhkana ovat kuitenkin Venäjän ja Viron halpatuonti ja Suomen marjojen jääminen metsiin, mikäli jalostusastetta ei saada nostettua ja markkinointia parannettua ja siten myös poimijahintaa pidettyä kohtuullisella tasolla. On todella ikävää ja suurta tuhlausta, jos esimerkiksi Suomen kouluissa syödään ulkomaisia marjoja ja omat marjamme mädäntyvät metsiin.

Luonnontuotteiden hyödyntämisen edistämiseksi tarvitaan uusia toimia ja markkinointiin ja tuotannon edistämiseen lisärahoitusta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  30.20.46 lisäyksenä 500 000 euroa metsämarjojen ja muiden luonnontuotteiden markkinoinnin ja tuotannon edistämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Anne Huotari /vas
  • Outi Ojala /vas