Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.55

Talousarvioaloite TAA 188/2019 vp 
Leena Meri ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 25 eteläpuolella olevan maantien 130 rampin muuttamiseksi liikennöitäväksi kahteen suuntaan Hyvinkäällä (500 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 25 (Hanko—Hyvinkää—Mäntsälä) muodostaa Helsingin seudun uloimman kehäyhteyden. Valtatiellä 25 on myös selkeä kansainvälinen ja valtakunnallinen rooli. Yhteys palvelee Suomen vientiä ja tuontia, koska tie on keskeinen yhteys mm. Hangon satamaan. Valtatie 25 on merkitty osaksi valtakunnallista maanteiden runkoverkkoa hallituksen runkoverkkoesityksessä.  

Valtatie 25 on maantien 130 (Helsingintie) liittymäalueella 2+2-kaistainen tie. Kallionopon logistiikka-alueelta valtatien 3 (Helsinki—Tampereen valtatie) suuntaan lähtevät yhdistelmäajoneuvot joutuvat liikennejärjestelyiden vuoksi kääntymään valtatielle 25 maantieltä 130 tulevalta rampilta vasemmalle lievään ylämäkeen kahden kaistan yli, mikä on merkittävä riski liikenneturvallisuudelle. 

Tarkoitus on parantaa liittymän liikennejärjestelyitä siten, että valtatien 25 eteläpuolella olevan maantien 130 ramppi muutetaan liikennöitäväksi kahteen suuntaan. Näin raskas liikenne voi kääntyä vain oikealle, jolloin liikenneturvallisuus paranee ja elinkeinoelämän kuljetusten sujuvuutta parannetaan. Hankkeen kustannusarvio on 0,5 milj. euroa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille 31.10.20 valtatien 25 eteläpuolella olevan maantien 130 rampin liikenneturvallisuuden parantamiseen Hyvinkäällä.  
Helsingissä 18.10.2019 
Leena Meri ps