TALOUSARVIOALOITE 189/2006 vp

TAA 189/2006 vp - Pertti Hemmilä /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen ympäristökeskuksen alueyksikön perustamiseen Turkuun

Eduskunnalle

Suomen ympäristökeskuksella (SYKE) on Helsingin ulkopuolella toimipaikat Oulussa ja Jyväskylässä. Oulun yksikkö tutkii vesien valuma-alueita ja Jyväskylässä on järvitutkimusta. Merentutkimuksen osalta on ollut esillä SYKE:n meritutkimuksen ja liikenne- ja viestintäministeriön alaisen Merentutkimuslaitoksen (MTL) toimintojen yhdistäminen. Tällöin on ollut esillä myös näin syntyvän uuden organisaation sijoittaminen Turkuun. Kävi organisaatioiden yhdistämisessä miten tahansa, on joka tapauksessa perusteltua, että valtion toimesta toteutettua mereen liittyvää ympäristötutkimusta vahvistetaan Turussa ja Turun saaristossa. Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen tekemä työ Saaristomerellä ja laajemminkin Itämerellä luo hyvän pohjan merentutkimuksen eräiden toimintojen siirtämiseen Helsingistä Turkuun.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  35.60.21 lisäyksenä 200 000 euroa Suomen ympäristökeskuksen merentutkimuksen alueellista sijoittumista selvittävän työryhmän perustamiseen ja Turkuun perustettavan alueyksikön toiminnan aloittamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Pertti Hemmilä /kok
  • Annika Lapintie /vas
  • Sari Essayah /kd
  • Virpa Puisto /sd
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Jouko Laxell /kok
  • Jukka Roos /sd
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Maija Perho /kok
  • Mikko Immonen /vas
  • Janina Andersson /vihr
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Heli Paasio /sd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Mauri Salo /kesk