TALOUSARVIOALOITE 189/2010 vp

TAA 189/2010 vp - Matti Kangas /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen asuntojen korjausavustuksiin

Eduskunnalle

Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2011 esitetään asuntojen korjaus- ja energia-, ja terveyshaitta-avustusvaltuudeksi 60 500 000 euroa. Summa on edelleen liian pieni ja sitä pitää korottaa.

Asuntojen korjausavustuksiin osoitettua määrärahaa tulee korottaa, sillä esimerkiksi hissien korjausten avustaminen on jatkuvasti kasvussa, eikä nykyinen määräraha ole riittävä. Samoin terveyshaitta-avustuksia tarvittaisiin huomattavasti enemmän väestön terveydentilan kohentamiseksi erityisesti allergioita ja astmaa sekä muita sairauksia aiheuttavien kohteiden korjaamiseksi. Terveyshaitta-avustusten kansantaloudellinen kokonaiskannattavuus on myöskin huomattava sairastumisten aiheuttamien kustannusten pienenemisenä. Energia-avustuksia tullaan hakemaan edelleen yhä enemmän järjestelmän tultua yhä paremmin tutuksi. On tärkeää, että korjausavustusmäärärahasta osoitetaan erikseen tarveharkintaisiin avustuksiin tarkoitettu määräraha, jonka kokonaissuma tulee kuitenkin nostaa esitetystä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  35.20.55 lisäyksenä 70 000 000 euroa asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksiin ja osoittaa kokonaismäärärahasta 18 000 000 euroa energia-avustuksiin, josta kohdennetaan 15 000 000 euroa asuinrakennusten energiatalouden parantamista selvittäviin kuntoarvioihin ja energiatehokkuutta parantaviin investointeihin kerros- ja rivitaloissa ja 3 000 000 euroa tarveharkintaisiin energia-avustuksiin.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Matti Kangas /vas