Globaali pakolaistilanne on useiden pitkittyneiden konfliktien takia historiallisen vakava. Kun vuosituhannen alussa pakolaisia oli 12 miljoonaa ja kaikkiaan YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tiedossa olevia paenneita maansisäiset pakolaiset ja turvapaikanhakijat mukaan lukien oli 19 miljoonaa, viime vuoden lopussa jo 123 miljoonaa ihmistä oli joutunut jättämään kotinsa paetakseen vainoa, ihmisoikeusloukkauksia ja konflikteja. Heistä 31 miljoonaa oli pakolaisina kotimaansa ulkopuolella. Pakolaisista 41 % on lapsia.
Vastuu pakolaisten auttamisesta ei jakaudu tasaisesti valtioiden kesken. Pakolaisista 73 % oleskelee köyhissä ja kehittyvissä maissa ja 67 % lähtömaan naapurimaassa.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n koordinoima uudelleensijoittaminen pakolaiskiintiössä on hallittu keino auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia pakolaisia. Se tarjoaa kipeästi kaivatun turvallisen reitin suojeluun ja mahdollistaa uuden alun usein vuosia pakolaisleireillä eläneille. Kiintiöpakolaisiksi valitaan mm. kidutuksen uhreja, väkivaltaa kokeneita naisia, vammaisia ja lapsiperheitä. Suomen vastaanottamista kiintiöpakolaisista vuosittain noin puolet on ollut lapsia.
UNHCR:n mukaan jo 2,9 miljoonaa pakolaista tarvitsisi uudelleensijoituspaikan nykyisen oleskelumaansa ulkopuolelta. Paikkoja on kuitenkin tarjolla vuosittain murto-osalle heistä. Viime vuonna uudelleensijoituspaikan sai maailmanlaajuisesti 200 000 pakolaista.
Suomi on osallistunut kiintiöpakolaisten vastaanottoon pitkään ja esimerkillisesti. Pakolaiskiintiön koko ei ole kuitenkaan heijastellut maailman pakolaistilannetta. Vuotuinen pakolaiskiintiö on ollut valtaosan kuluvasta vuosituhannesta 750 henkeä. Kiintiö nostettiin 1 050:een vuosina 2014 ja 2015 Syyrian sodan vuoksi sekä viime kaudella korkeimmillaan 1 500:aan. Pääministeri Orpon hallituksen ohjelmassa pakolaiskiintiön tasoksi on sovittu vain 500 henkilöä vuodessa.
Päätös laskea pakolaiskiintiötä on kestämätön tilanteessa, jossa globaali pakolaisuus on historiallisella tasolla, pakolaisten määrä on kasvanut vuosittain rajusti useiden pitkittyneiden konfliktien ja kriisien vuoksi ja toisaalta Suomeen on vuosia saapunut melko vähän turvapaikanhakijoita. Pakolaiskiintiön koko ei ole ensi sijassa taloudellinen vaan moraalinen kysymys. Kiintiopakolaisten vastaanottamisen nettovaikutukseen myös vaikuttaa Euroopan unionin turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) jokaisesta vastaanotetusta kiintiöpakolaisesta jäsenvaltiolle maksama kertakorvaus. AMIF-korvauksen myötä pakolaiskiintiön noston nettokustannusvaikutus ensimmäiselle vuodelle on negatiivinen. Kiintiön nostaminen ehdotetusta 500:sta 2 500:aan nostaa AMIF-korvausta arviolta 21,2 miljoonaa euroa.
Pakolaiskiintiön nosto 2 500:aan edellyttää pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon tehtävän 2 850 000 euron määrärahalisäyksen lisäksi lisäystä sisäministeriön hallinnonalan momentille 26.40.01 (Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot) sekä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla momentille 32.50.30 (valtion korvaukset kotoutumisen edistämisestä). Kyseisille momenteille esitetään lisäystä erillisillä talousarvioaloitteilla.
Pakolaisten auttamiseksi tarvitaan myös yhteiseurooppalaisia ratkaisuja ja sitovaa vastuunjakoa. Tämä ei voi tarkoittaa auttamisen ulkoistamista EU:n rajojen ulkopuolelle ja maihin, joissa pakolaiset ja turvapaikanhakijat kärsivät jo nyt vakavista ihmisoikeusloukkauksista. Sen sijaan tarvitaan tukea olemassa olevalle YK-vetoiselle järjestelmälle, jolla apua tarvitsevia voidaan auttaa hallitusti ja tehokkaasti nyt. Pakolaiskiintiötä tulee nostaa merkittävästi.