TALOUSARVIOALOITE 191/2009 vp

TAA 191/2009 vp - Reijo Kallio /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen velkaneuvonnan järjestämiseen

Eduskunnalle

Tehokkaasti toimiva talous- ja velkaneuvonta helpottaa velallisten asemaa luottojen järjestelyssä sekä ehkäisee ennalta ylivelkaantumistilanteiden syntymistä. Ylivelkaantuminen vaikeuttaa työllistymistä ja kohtuullisena pidetyn toimeentulon hankintaa. Toimivilla ja riittävillä velkajärjestelyillä vähennetään myös muiden menojen, kuten sosiaali- ja terveysmenojen, tarvetta.

Vaikea taloustilanne johtanee siihen, että velkaneuvonnan tarve tulee kasvamaan. Joillakin paikkakunnilla jonot ovat jo kasvaneet ja neuvonnan tarve on lisääntynyt. Talous- ja velkaneuvonnassa pystytään hoitaman lähinnä ylivelkaantumisen ongelmia, kun varsinainen ongelmia ennalta ehkäisevä talousneuvonta on jäänyt resurssipulan takia vähäiseksi. Velkaneuvonnan tarpeen lisääntyessä ei ole mitään perusteita vähentää määrärahaa edellisestä vuodesta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille  32.40.31 lisäyksenä 150 000 euroa velkaneuvonnan järjestämiseen.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Reijo Kallio /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Valto Koski /sd