TALOUSARVIOALOITE 194/2011 vp

TAA 194/2011 vp - Jari Leppä /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen seurantalojen ja työväentalojen ylläpitokustannuksiin

Eduskunnalle

Opetusministeriö on tukenut maassamme seurantalojen ja työväentalojen peruskorjauksia vuodesta 1979 alkaen. Arvion mukaan valtion tuella on yhteensä yli kaksituhatta nuorisoseuran-, työväen-, kotiseutuyhdistyksen-, kylä-, kaupunginosayhdistyksen- ja maamiesseurantaloa peruskorjattu. Valtion tuen osuus peruskorjauksista on noin 25 % kokonaiskustannuksista. Yhteiskunnan tuki suomen- ja ruotsinkielisten kansalaisjärjestöjen omistamien järjestötalojen peruskorjauksiin on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, että järjestötalojen kunto, osa suomalaista rakennettua kulttuuripääomaa, on säilynyt hyvänä tähän päivään asti.

Valtionkin intressinä lienee huolehtia siitä, että valtion avustuksilla peruskorjatut järjestötalot pystytään pitämään ajanmukaisessa toimintakunnossa myös tulevaisuudessa. Se tarkoittaa sitä, että talojen harrastustilojen taso vastaa nyky-yhteiskunnan ihmisten tarpeita ja vaatimuksia. Järjestötalojen em. tason mukainen ylläpito kuluttaa kansalaisjärjestöjen toimintaresursseja kohtuuttomasti tämän päivän yhteiskunnassa, koska talojen kustannuksien kattamiseen menee suurin osa järjestöjen toiminnallisista ja taloudellisista voimavaroista.

Järjestötalon keskimääräinen ylläpito maksaa omistajayhdistykselle noin 5 000 euroa/vuosi. Kahdentuhannen (2 000) järjestötalon ylläpitokustannukset ovat vuodessa yhteensä 10 miljoonaa euroa. Tästä kokonaiskulusta valtion avustus voisi olla 1 000 euroa/järjestötalo/vuosi eli 20 %. Avustuksen ehtona tulisi olla, että järjestötaloyhteisön toiminta kattaisi järjestölle (yhdistykselle) määritellyt, sääntöjen mukaiset toimintamuodot ja kriteerit.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  29.80.50 lisäyksenä 2 000 000 euroa seurantalojen ja työväentalojen ylläpitokustannuksiin.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Jari Leppä /kesk