TALOUSARVIOALOITE 196/2005 vp

TAA 196/2005 vp - Tuomo Hänninen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 20 leventämiseen tieosuudella Pintamo—Taivalkoski

Eduskunnalle

Valtatie 20 yhdistää Oulun ja Kuusamon ja on autoilijoiden pääväylä Koillismaalle ja Kuusamoon tuleville. Pintamon ja Taivalkosken välisellä tiellä on vuodessa noin puoli miljoonaa autoilijaa. Väli on kapea ja mutkainen ja valtakunnan pahimpia porokolarialueita. Tien leveys on nykyisellään noin 7 m, ja päällyste on vanha öljysorapäällyste, joka on kulunut jo rikki toisin paikoin. Huonon päällysteen vuoksi tietä tarvitsee parantaa mahdollisimman pian. Hankkeen kustannusarvio on 4 000 000 euroa.

Tavoitteena on avata Kuusamo—Suoperän raja-asema kansainväliseksi rajanylityspaikaksi vuonna 2006. Silloin valtatie 20 tulee muodostamaan suorimman tieyhteyden Vienan alueelta Perämeren rannikolle. Pintamo—Taivalkoski väli on myös osa Valkea tie-hanketta. Valkea tie on itärajan matkailun kehityskäytävä, jonka avulla alueen yhteyksiä Venäjän puolelle pyritään toteuttamaan mahdollisimman tehokkaasti. Hyvät ja turvalliset tieverkostot luovat mahdollisuuden kansainvälisen matkailun kehittämiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 4 000 000 euroa valtatien 20 parantamiseen välillä Pintamo—Taivalkoski.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Tuomo Hänninen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Rauno Kettunen /kesk
  • Unto Valpas /vas