TALOUSARVIOALOITE 2/2001 vp

TAA 2/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Tuloverokertymän arvioidun tuoton vähentäminen takausvelkojen korkojen vähennysoikeuden vuoksi

Eduskunnalle

Monet ihmiset maksavat korkoja takausvelasta, johon he yllättäen joutuivat 1990-luvun laman johdosta. Moni säälittävään asemaan joutunut menetti asuntonsa ja joutuu esimerkiksi eläkkeestään maksamaan takausvelkoja lopun ikänsä. Kuitenkaan hän ei saa vähentää verotuksessa takausvelkojen korkoja, vaikka monessa eri yhteydessä yleisessä keskustelussa ja eduskunnassakin on näin nähty oikeaksi. Asia pitää korjata, ja se merkitsee valtion tuloverokertymän laskua jossain määrin.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2002 talousarvion momentilta  11.01.01 30 000 000 euroa tuloveron arvioidusta tuotosta eräiden takausvelkojen verovähennysoikeuden käyttöönoton vuoksi.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sulo Aittoniemi /alk