TALOUSARVIOALOITE 206/2002 vp

TAA 206/2002 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sienikannan keräämiseen ja ulkomaanviennin edistämiseen

Eduskunnalle

Vain noin 10 prosenttia maamme sienikannasta kerätään ihmisravinnoksi. Metsiimme siis jää suuri määrä herkullisia sieniä, joilla olisi suuri kysyntä ulkomailla.

Oikein organisoituna sienestys toisi valtavat ansiomahdollisuudet nimenomaan naisille. Viimeisimmät tutkimukset ovat näet osoittaneet, että karhu, johon kohdistunut pelko on ollut sienestyksen esteenä, ei käy lainkaan naisihmisen kimppuun. Elävä kokemuskin tästä on viime syksyltä. Ojalan Kustaa Tampereen Pispalasta oli vaimonsa Olgan kanssa ollut marjametsällä kotikaupunkinsa Teiskon kaupunginosassa. Kiven takaa Kustaan eteen ilmestynyt karhu oli hyvinkin isotellut miespoloisen suuntaan, mutta pötkinyt pakosalle heti nähtyään vilauksen Olgasta. Eikä ole karhusta havaintoja sen jälkeen ollut.

Siis valtion tuella kaikki naisihmiset hetimiten sienimetsään.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  30.12.41 300 000 euroa erityisesti naisihmisten rohkaisemiseen sienimetsälle ja ulkomaanviennin tehostamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Sulo Aittoniemi /alk