TALOUSARVIOALOITE 206/2014 vp

TAA 206/2014 vp - Eeva-Maria Maijala /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen puolustusvoimien käyttäminen yksityisteiden ylläpitoon Rovajärven ampuma-alueella

Eduskunnalle

Rovajärven ampuma-alue on Suomen ja koko Länsi-Euroopan suurin yhtenäinen ampumaharjoitusalue. Alue on perustettu vuonna 1949. Alueen asukkaiden, kesämökkiläisten ja muiden toimijoiden sekä puolustusvoimien intressien yhteensovittamiseksi on pyritty tekemään työtä viime vuosina. On tärkeätä, että alueella voi jatkossakin asua ja harjoittaa myös uudisrakentamista yksityismaille. Alueen tosiasiallisen käyttömahdollisuuden turvaaminen edellyttää myös toimivaa tieverkostoa.

Puolustusvoimat käyttää Rovajärven alueella sotaharjoituksissaan yksityisteitä, joita pitkin kuljetetaan raskastakin kalustoa. Tämä on johtanut luonnollisesti alueen tiestön kunnon heikkenemiseen. Vaikka jäljet pyritäänkin korjaamaan, niin ongelmia on esiintynyt, etenkin kevätharjoitusten jälkeen. Esimerkiksi Enijärven yksityistiellä (Ristilammen tienhaarasta Eniselän tienhaaraan) ei ole pahimmillaan voinut liikkua lainkaan henkilöautolla.

Koska puolustusvoimat on ilmoittanut, että Rovajärven aluetta tullaan jatkossakin tarvitsemaan ja sotaharjoitusten määrä ei tule ainakaan vähentymään, niin tiestön korjaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2015 talousarvioon momentille  31.10.50 lisäyksenä 300 000 euroa puolustusvoimien Rovajärven ampuma-alueella käyttämien yksityisteiden perusparannustöihin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2014

  • Eeva-Maria Maijala /kesk