TALOUSARVIOALOITE 208/2005 vp

TAA 208/2005 vp - Kauko Juhantalo /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Niinisalon varuskunnan rakennustyöhön

Eduskunnalle

Satakunnassa on kaksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti merkittävää kehitettävää varuskuntaa: maakunnan eteläosassa oleva Säkylän varuskunta ja Pohjois-Satakunnassa sijaitseva Niinisalon varuskunta. Varuskunnat työllistävät suoranaisesti toista tuhatta henkilöä, ja ne vaikuttavat monin tavoin myönteisesti ympäröiviin seutukuntiin palveluiden sekä ruoka- ja muiden tarvikkeiden suurkuluttajina. Rakennushankkeiden ohella kummallakin varuskunnalla on suunnitelmia — osaksi jo toteutuneenakin — harjoitusalueiden laajentamiseksi.

Kankaanpäässä sijaitsevaan Niinisalon varuskuntaan kuuluvat: Tykistöprikaati, Puolustusvoimien Kansainvälinen Keskus, Koeampumalaitos, Satakunnan lennoston tutka-asema, Niinisalon rakennustoimisto ja Metsähallituksen Niinisalon toimisto. Sillä on huomattava kansainvälinen merkitys siellä toimivien Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen, Koeampumalaitoksen ja Pohjankankaan-Hämeenkankaan harjoitusalueen vuoksi. Varuskunnassa vierailee vuosittain kymmenien eri kansallisuuksien edustajia. Niinisaloon on keskitetty valmiusyhtymän tykistöjoukkojen koulutus ja Puolustusvoimien lentotiedustelutoiminta. Tykistöprikaatiin kuuluva Tykistökoulu antaa korkeakoulutasoista aselajikoulutusta osana Maanpuolustuskorkeakoulun koulutusjärjestelmää. Lisääntyvä henkilömäärä, nykytekniikka ja arvokas kalusto edellyttävät varuskunnan rakennuskannan uusimista ja saneeraamista voimakkaasti lähivuosina.

Tärkeimmät rakennushankkeet ovat valmiusyhtymän ja ylijohdon tykistön koulutukseen soveltuvan tykistöjärjestelmän kaluston varastointi-, koulutus- ja huoltotilat, lentotiedustelujärjestelmän koulutus- ja huoltohallin jatkorakentaminen ja keskusvarasto.

Rakennushankkeet toteutetaan yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon luvun  28.60 uudelle momentille 5 000 000 euroa Niinisalon varuskunnan rakennushankkeiden rahoittamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Kauko Juhantalo /kesk
  • Veijo Puhjo /vas
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Anne Holmlund /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Mikko Elo /sd