TALOUSARVIOALOITE 208/2012
vp
TAA 208/2012
vp - Markus Lohi /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ohituskaistan
rakentamiseen Simon ja Maksniemen välille nelostiellä
Eduskunnalle
Valtatie 4 on Suomen tärkein etelä-pohjoissuuntainen
tieyhteys. Oulun ja Kemin lentoasemat, Perämeren satamat
sekä yhteys Tornion rajanylityspaikalle tuovat tielle myös
kansainvälistä merkitystä. Valtatie 4
on myös tärkeä tavara- ja matkailuliikenteen
reitti.
Maksniemi—Viantiejoki-tieosuus sijaitsee Simo—Viantiejoki-ohituskaistajakson
ja Kemin moottoritien välissä. Suunniteltava ohituskaistajakso
on yksi osahanke yhteysvälin Oulu—Kemi kehittämisessä jatkuvaksi
ohituskaistatieksi tulevaisuudessa. Suunnitteluosuuden kokonaispituus
on 8,6 km. Nykyinen valtatie on 10 metriä leveä,
ja tien rakenteellinen kunto on hyvä.
Keskimääräinen liikennemäärä on
noin 8 000 ajoneuvoa/vrk, ja raskaan liikenteen
osuus on noin 14 %. Liikenteen kausivaihtelut
ovat suuria etenkin kevät- ja kesäkuukausina,
jolloin liikennemäärät kasvavat matkailuliikenteen
vaikutuksesta. Runsas raskas liikenne aiheuttaa liikenteen jonoutumista,
ohittaminen vaikeutuu ja onnettomuusriski kasvaa. Tien liikenneturvallisuus ja
sujuvuus eivät vastaa yhteiskunnan odotuksia. Pohjois-Suomen
kaivosteollisuus lisää myös tien liikennettä.
Suunniteltavalle tieosuudelle esitetään rakennettavaksi
ohituskaistapari Maksniemen itäisen liittymän
ja Viantiejoen välille. Valtatietä levennetään
yksipuoleisesti nykyisen tien pohjoispuolelle koko matkalla. Keskikaiteelliset
ohituskaistat rakennetaan peräkkäin ja Maksniemen
kohdalla rakennetaan keskikaide.
Hanke vaikuttaa valtatien 4 liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen.
Turvallisuus paranee etenkin ohituskaistoilla ja keskikaiteella.
Samoin elinkeinoelämän kuljetusten varmuus ja matka-aikojen
ennustettavuus paranee. Jatkuvat rinnakkaisyhteydet palvelevat hyvin
paikallista liikennettä sekä jalankulkua ja pyöräilyä.
Lisäksi alikulkukäytävät parantavat
kevyen liikenteen turvallisuutta
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 31.10.77 lisäyksenä 20 000 000
euroa ohituskaistan rakentamiseen Simon ja Maksniemen välille
nelostiellä.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Markus Lohi /kesk
- Simo Rundgren /kesk