TALOUSARVIOALOITE 209/2005
vp
TAA 209/2005
vp - Kauko Juhantalo /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen talous-
ja velkaneuvonnan järjestämiseen
Eduskunnalle
1990-luvun alkupuolen taloudellisen laman aiheuttamat
yritysten konkurssit ja massatyöttömyys johtivat
lukemattomien kansalaisten ylivelkaantumiseen. Valtava velkataakka
nakertaa työttömäksi jääneen
velallisen työllistymismotivaatiota, sillä suurin
osa palkasta kuluu velanmaksuun — etenkin sellaisissa tapauksissa,
joissa velallisella ei ole minkäänlaista mahdollisuutta
suoriutua velastaan elinaikanaan. Jatkuva alhainen tulotaso, työttömyys
ja niistä aiheutuvat sosiaaliset ongelmat johtavat helposti
yksilön syrjäytymiseen yhteiskunnasta. Pahimmillaan ylivelkaantuminen
saattaa johtaa kuluvankin vuoden aikana sattuneen kaltaisiin tragedioihin, joissa
epätoivoiseen tilanteeseen ajautunut velallinen surmaa
itsensä ja jopa koko perheensä. Menneiden talousvaikeuksien
vuoksi velkakierteeseen joutuneiden lisäksi myös
tämän päivän nuorilla aikuisilla
on havaittu olevan ongelmia henkilökohtaisen taloutensa
suunnittelussa ja tasapainossa pitämisessä.
Laman vaikutusten jälkihoitona kunnat, kirkko ja erilaiset
järjestöt ryhtyivät oikeusministeriön
erityisrahoituksen turvin tarjoamaan velkaantuneille neuvontapalveluja
ahdingosta suoriutumisen tueksi. 1. syyskuuta vuonna 2000 talous-
ja velkaneuvonta muuttui lakisääteiseksi (713/2000),
ja nykyisin neuvontapalvelujen järjestämisestä kaikkien
kuntien asukkaille vastaavat lääninhallitukset
siten, että ne tekevät neuvontaa koskevan toimeksiantosopimuksen
joko kunnan tai yksityisen palveluntuottajan kanssa. Vuonna 2004
talous- ja velkaneuvontayksiköitä oli yhteensä 61,
joista 54 oli kunnallisia ja 7 yksityisiä palveluntarjoajia.
Talous- ja velkaneuvonnan tehtävänä on
antaa yksityishenkilöille tietoja ja neuvontaa talouden suunnittelusta
sekä velkojen hoidosta, avustaa henkilöitä taloudenpidon
suunnittelussa, etsiä ratkaisumahdollisuuksia velallisen
talouteen liittyviin ongelmiin ja avustaa velallista tämän
selvittäessä mahdollisuuksia tehdä sovinto
velkojiensa kanssa. Neuvonnalla myös avustetaan velallisia
velkajärjestelyyn liittyvien asioiden hoitamisessa, erityisesti
velkajärjestelyhakemuksen ja muiden yksityishenkilön
velkajärjestelystä annetun lain edellyttämien
selvitysten ja asiakirjojen laatimisessa.
Jotta neuvonta olisi sitä eniten tarvitsevien ulottuvilla,
se on asiakkaille maksutonta. Vuonna 2004 kunnat vastasivat palvelujen
rahoituksesta keskimäärin 22 prosentin osuudella
valtion huolehtiessa loppuosuudesta.
Talous- ja velkaneuvontapalveluille on kysyntää enemmän
kuin mihin palvelun tarjoajien tämänhetkiset resurssit
riittävät: Kuluttajaviraston raportin (Julkaisusarja
1/2005) mukaan vuonna 2004 61 talous- ja velkaneuvontayksikössä tehtiin
yhteensä 80 300 asiakastyöhön
liittyvää suoritetta ja asiakastapaamisia oli
38 268, vaikka tieto ennalta ehkäisevien talousneuvontapalvelujen saatavuudesta
on vasta pikku hiljaa leviämässä kansalaisten
keskuuteen. Tästä huolimatta valtion vuoden 2006
talousarvioesityksessä kyseessä olevan palvelun
tarjoamiseen osoitettua määrärahaa esitetään
leikattavaksi miljoonalla eurolla verrattuna vuoteen 2005 (5 311 000
eurosta 4 311 000 euroon). Kuitenkin on selvää,
että ylivelkaantuneiden auttamiseen irti kierteestä ja
toisaalta velkaantumista ehkäisevään
työhön investoiminen on sekä taloudellisesta
että sosiaalisesta ja inhimillisestä näkökulmasta
katsottuna erittäin kannattavaa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 32.40.31 lisäyksenä 1 000 000
euroa talous- ja velkaneuvontapalvelujen järjestämiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005