TALOUSARVIOALOITE 210/2012
vp
TAA 210/2012
vp - Anne Louhelainen /ps
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Hollolan
Nostavantien korjaamiseen
Eduskunnalle
Päijät-Hämeessä,
Hollolassa, Nostavantie (maantie 14037) jouduttiin sulkemaan liikenteeltä 30.4.2012
tien sortuman takia. Tie avattiin myöhemmin liikenteelle
sortuman kohdalta yksikaistaisena ja painorajoitettuna. Kiertoreitti
raskaalle liikenteelle on jopa parikymmentä kilometriä pidempi.
Uudenmaan ELY-keskus on käynnistänyt kesällä 2012
sortuneen tienkohdan korjaamisen. Korjaukseen käytetään
yli miljoona euroa perusväylänpidon rahoitusta.
Nostavantie on tärkeä koko Nostavan alueen kehittymisen
kannalta. Tien käyttö on vilkasta lisääntyneen
uudisrakentamisen ja rekka-autoliikenteen vuoksi. Tien rakenteellinen
kunto ja päällysteen kunto ovat huonoja sortunutta
kohtaa pidemmälläkin matkalla. Tie on kevyelle
liikenteelle turvaton suurten ajonopeuksien, tien kapeuden ja paikoin
myös huonon vaakageometrian takia, koska kevyen liikenteen
väylä puuttuu. Tien huono kunto ja onnettomuusalttius
ovat riskejä myös alueen arvokkaille pohjavesivarannoille.
Maantien kevyehkö rakenteellinen kunnostaminen ja uudelleenpäällystäminen
ovat Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa
vuosille 2013—2016. Kevyen liikenteen väylän
rakentamisesta on laadittu tiesuunnitelma, mutta ELY-keskus ei ole
toistaiseksi pystynyt ottamaan sen toteuttamista tienpidon ja liikenteen
suunnitelmaansa rahoituksen niukkuuden vuoksi.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 500 000
euroa Hollolan Nostavantien korjaamiseen ja kevyen liikenteen väylän
rakentamiseen.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012