TALOUSARVIOALOITE 213/2009
vp
TAA 213/2009
vp - Matti Kangas /vas
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen vapaa-ajan
kalatalouden lupamaksukäytännön
yksinkertaistamisen valmisteluun
Eduskunnalle
Maa- ja metsätalousministeriön strategiassa
esitetään erillistä valtiontalouden määrärahaa
kalastusalueiden toimintaan. Kalastusalue on lakisääteinen
yhteistyöelin, joka edistää toimialueensa kalataloutta.
Kalastusalueeseen voi kuulua yhden tai useamman kunnan alueella
olevia vesiä, jotka muodostavat kalataloudellisesti yhtenäisen alueen
ja joiden kalastusoloja järjestettäessä on asianmukaista
soveltaa yhtenäisiä toimenpiteitä. Kalastusalueita
on 226.
Kalastusalueen muodostavat sen jäsenet, joita ovat
vesialueiden omistajat sekä ammattikalastusta ja virkistyskalastusta
edustavat tahot. Kalastusalueista on vähitellen kehittymässä lakisääteisiä yhteistoimintayksiköitä,
joissa kalavesien omistajat ja käyttäjät
eli elinkeinokalastajat ja vapaa-ajan kalastajat etsivät
rakentavia ratkaisuja kalatalouden kehittämiseen.
Nykyisellään viehekalastajat voivat ostaa
kalastusluvan vesialueen omistajalta; yleensä kalastuskunnalta
tai omistajien muodostamalta kalastusalueelta. Toisaalta myös
läänikohtaisia viehelupia myydään
vaikka läänijako poistuu 2010.
Vapaa-ajan kalastajan kannalta lupakäytäntö on
sekava ja vaikeasti hahmotettava. Esimerkiksi samalla järvellä saattaa
olla useita omistajia, jotka myyvät lupiaan omiin järvenosiin.
Kalastajan tulisi saada lupa koko järveen ostamalla
se yksikertaisesti yhteen kertaan. Lupakäytännön
helpottamista olisi nyt ryhdyttävä kiireesti valmistelemaan.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 30.40.51 lisäyksenä 30 000
euroa kalastusalueiden ja vapaa-ajan kalatalouden kehittämiseen
sekä lupamaksukäytännön yksinkertaistamiseen.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009