TALOUSARVIOALOITE 214/2012
vp
TAA 214/2012
vp - Anne Louhelainen /ps
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Lahden
ensi- ja turvakoti ry:n toiminnan turvaamiseen
Eduskunnalle
Lahden ensi- ja turvakoti ry on voittoa tavoittelematon
lastensuojelujärjestö, joka on perustettu vuonna
1946. Yhdistys toimii kansalais- ja lastensuojelujärjestönä ja
tukee erilaisissa tarpeissa olevien lasten ja perheiden elämää.
Yhdistyksen toiminta painottuu neljälle erityisosaamisen alueelle,
joita ovat vauvaperhetyö, perhetyö ja lapsityö sekä perheväkivalta-
ja kriisityö. Näiden alueiden sisällä toiminta
jakautuu lukuisiin erilaisiin toimintamuotoihin, joiden avulla tarjotaan
palveluja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin sekä naisille
että miehille.
Yhdistys on valtakunnallisen Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistys.
Lahden ensi- ja turvakoti ry on myös valtakunnallinen palvelujen
tuottaja, jonka palveluista käytännössä valtaosa
suuntautuu Päijät-Hämeeseen. Yhdistys
näkee seutuyhteistyön lisäämisen
palvelujen tuottamisessa tärkeänä tulevaisuudessakin.
Lahden ensi- ja turvakodin toiminta on ennaltaehkäisevää ja
korjaavaa lapsuuden suojelutyötä, jossa painottuu
vanhemman ja lapsen varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen, kriisityö,
väkivallan ehkäisytyö sekä mielenterveystyö.
Ensi- ja turvakotityön osalta kunnat maksavat palveluista
käytön mukaan ja rahoittavat siten toimintamenoista
noin puolet. Lisäksi RAY avustaa toimintaa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 33.90.50 lisäyksenä 50 000
euroa Lahden ensi- ja turvakoti ry:n toiminnan turvaamiseen.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012