TALOUSARVIOALOITE 216/2002 vp

TAA 216/2002 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Valtion rahoitusosuudeksi maaseudun kehittämiseen ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Vaikka on melkein itsemurha mennä arvostelemaan maaseudun kehittämistoimia Leader- ja Interreg-yhteistoimintaohjelmien kautta, se on syytä tehdä kuitenkin. On hyvä, että maaseutua kehitetään osin EU:n rahoilla, mutta ongelma on siinä, että kehitysrahat ohjataan useissa tapauksissa surkuhupaisiin kohteisiin, jotka eivät parhaallakaan tahdolla palvele sen paremmin koko yhteiskuntaa kuin maaseutuakaan. Toisaalta kohteet, jotka ovat todella toteuttamiskelpoisia, jäävät osattomiksi. Asioita pitäisi valvoa ja koordinoida nykyistä paremmin. Siihen saakka määrärahoja on syytä leikata.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2003 talousarvion momentilta  30.14.62 20 000 000 euroa valtion rahoitusosuudeksi maaseudun kehittämiseen ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Sulo Aittoniemi /alk