TALOUSARVIOALOITE 219/2014
vp
TAA 219/2014
vp - Markus Mustajärvi /vr
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan vähentäminen
Ulkopoliittiselta instituutilta
Eduskunnalle
Suomen eduskunta perusti kansainvälisten suhteiden
ja Euroopan unionin asioiden tutkimuslaitoksen, Ulkopoliittisen
instituutin, satavuotisjuhlaistunnossaan kesäkuussa 2006,
ja se huolehtii instituutin perusrahoituksesta.
Ulkopoliittinen instituutti on tutkimuslaitos, jonka tehtävänä on
tuottaa korkeatasoista, ajankohtaista tietoa kansainvälisistä suhteista
ja EU-asioista. Se julkaisee raportteja tutkimustuloksistaan ja
ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä.
Vuosien 2014—2016 tutkimusagenda koostuu kolmesta ohjelmasta,
joissa yhdessä tutkitaan erityisesti Euroopan unionin itäistä naapurustoa
ja Venäjää.
Instituutin tutkimuksen tavoitteena on tuottaa korkeatasoista
ja selkeää aineistoa tieteelliselle yhteisölle,
poliittisille päättäjille ja yhteiskunnalliseen
keskusteluun. Upin tutkijat kommentoivat medioissa ajankohtaisia
kysymyksiä oman tutkimuksensa ja asiantuntemuksensa pohjalta.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijat ja ohjelmajohtajat ovat
viime aikoina, esimerkiksi Ukrainan kriisiin liittyen, esitelleet
tiedotusvälineissä ensisijaisesti omia mielipiteitään
ja muokanneet niiden pohjalta yleistä mielipidettä pinnallisen median
tukena. Upin tutkijat ovat vähemmän tuottaneet
relevanttia tietoa päätöksentekijöille tai
kertoneet tutkimustensa tuloksista suurelle yleisölle.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta vähentää valtion
vuoden 2015 talousarvion momentilta 21.30.01 1 000 000
euroa Ulkopoliittiselle instituutille ehdotetusta määrärahasta.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2014