TALOUSARVIOALOITE 220/2005 vp

TAA 220/2005 vp - Reijo Kallio /sd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Rauman meriväylän syventämiseen

Eduskunnalle

Suomen sijainti merimatkan takana keskiseen Eurooppaan nähden asettaa kovat haasteet maamme ulkomaanliikenteen hoidolle, satamille ja väylille. Toisaalta vahva merenkulkuelinkeino antaa runsaasti mahdollisuuksia tuottoisaan toimintaan ja työmahdollisuuksia.

Porin ja Rauman satamilla on merkittävä vaikutus Satakunnan elinkeinoelämässä. Niiden välitön työllistävä vaikutus on noin 1 660 htv. ja välillinen vajaat 400 htv. Sidonnaiset vaikutukset ovat n. 4 600 htv.

Liikenne- ja viestintäministeriön asettaman meri- ja sisävesiväylien pitkän tähtäimen kehittämisohjelmassa maakunnan molempiin keskeisiin satamiin on kaavailtu uutta väylää.

Raumalle johtaa kaksi väylää, Valkeakarin 7,5 metrin ja Rihtniemen 10 metrin väylät. Rauman satamaa ollaan jatkuvasti laajentamassa. Erityisesti paperirahtaukset edellyttävät entistä suurempaa laivakokoa, minkä edellytyksenä puolestaan on kuitenkin nykyistä syvempi, joko 11- tai 12-metrinen väylä.

Väylätöiden kustannusarvio on valittavasta vaihtoehdosta riippuen joko 19 milj. euroa (Valkeakari) tai 21 milj. euroa (Rihtniemi). Sataman osalta kustannukset ovat samat, 1,9 milj. euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.30.78 lisäyksenä 5 000 000 euroa Rauman väylätöiden aloittamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Reijo Kallio /sd
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Veijo Puhjo /vas
  • Anne Holmlund /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Kauko Juhantalo /kesk
  • Mikko Elo /sd