TALOUSARVIOALOITE 223/2005 vp

TAA 223/2005 vp - Reijo Kallio /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Selkämeren kansallispuiston perustamiseen

Eduskunnalle

Selkämeren kansallispuistoehdotus käsittää ulkosaariston nauhan Selkämeren länsireunalla sekä lisäksi Rauman kaupungin omistamaa sisäsaaristoa Rauman edustalta.

Selkämeren kansallispuiston perustamiseen tähtäävän hankkeen tavoitteena on merkittävän luontonähtävyyden esilläpito sekä luontotuntemuksen ja harrastuksen lisääminen. Tällaisena sillä on tärkeä rooli puiston kohdalla olevien rannikkokuntien matkailun kehittämisessä. Samalla puiston suojelua ohjelmoidaan suotuisalle tasolle. Alueella on paikallisesti panostettu ja panostetaan edelleen kansallispuistotasoisten palveluiden luomiseen. Selkämeren kansallispuistohanke on ympäristöministeriön valmistelussa ns. ratkaisua odottavien kohteiden listalla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  35.20.76 lisäyksenä 200 000 euroa Selkämeren kansallispuiston perustamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Reijo Kallio /sd
  • Anne Holmlund /kok
  • Veijo Puhjo /vas
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Kauko Juhantalo /kesk
  • Mikko Elo /sd