TALOUSARVIOALOITE 226/2014 vp

TAA 226/2014 vp - Markus Mustajärvi /vr 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Metlan pienten yksiköiden (Kolari ja Salla) toiminnan jatkamiseksi

Eduskunnalle

Metsäntutkimuslaitos harjoittaa merkittävää ja ainutlaatuista tutkimustoimintaa myös pienissä yksiköissä, jotka ovat olleet pitkään lakkautusuhan alla. Yksiköt ovat olleet merkittäviä työllistäjiä alueillaan ja tarjonneet vakituisten töiden ohella myös kausitöitä. Ilmastonmuutoksen myötä muihin tieteisiin, elinkeinoelämään, kansainvälisyyteen ja paikallisuuteen kytkeytyvä tutkimus korostuu entisestään.

Esimerkiksi Kolarin ja Sallan pienissä yksiköissä on tehty sellaista tutkimusta ja analysoidaan tutkimusaineistoa, mitä ei tehdä missään muualla. Metlan Sallan toimitilakustannukset ovat ainoastaan 15 300 euroa vuodessa. Kustannukset ovat Metlassa työskentelevää henkilöä kohden edullisimmat kaikista nykyisistä toimipisteistä. Lakkautushankkeen taustalla on kuitenkin se, että tulevan luonnonvarakeskuksen toimitilakuluja tulee vähentää noin neljällä miljoonalla eurolla?

Nyt olisi tärkeää, että pienten toimipisteiden annetaan jatkaa toimintaansa ja että niitä kehitetään.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2015 talousarvioon momentille  30.01.05 lisäyksenä 2 000 000 euroa Metlan pienten yksiköiden (Kolari ja Salla) toiminnan jatkamiseksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2014

  • Markus Mustajärvi /vr