TALOUSARVIOALOITE 23/2005 vp

TAA 23/2005 vp - Mikko Alatalo /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon

Eduskunnalle

Suomen tieverkon yhteispituus kadut mukaan lukien on noin 460 000 kilometriä, ja sen pääoma-arvo on noin 26 miljardia euroa. Tätä kansallisesti merkittävää pääomaa ei tule päästää rappeutumaan, koska tiestön ennalleen saattaminen muodostuu kohtuuttoman kalliiksi. Tieverkon laadun vähittäinen heikkeneminen aiheuttaisi myös merkittäviä haittoja perusteollisuuden kuljetuksille ja vaikeuttaisi osaltaan maaseudun väestön ja yritystoiminnan edellytyksiä.

Viime vuosina tienpidon vuosirahoitus on pienentynyt noin 200—300 miljoonaa euroa verrattuna muutaman vuoden takaiseen rahoitustasoon. Vuoden 2006 valtion talousarvioesityksessä perustienpidon rahoitus pienenee runsaalla 10 miljoonalla eurolla. Kustannustason kehitys huomioon ottaen määrärahavähennys on noin 30—35 miljoonaa euroa. Esimerkiksi Hämeen tiepiirissä perustienpidon lisämäärärahatarve on noin 10 miljoonaa euroa, jotta päästäisiin Tiehallinnon määrittelemään kohtuulliseen tienpidon tasoon.

Vähennykset ovat kohdistumassa voimakkaasti alueellisiin investointeihin. Hämeen tiepiirissä alueellisten investointien määräraha on putoamassa 3,4 miljoonalla eurolla 3,3 miljoonaan euroon. Määräraha on erityisen tärkeä, koska sillä toteutetaan liikenneturvallisuushankkeita, mm. kevyen liikenteen väyliä. Pirkanmaalla määräraha mahdollistaa vain kahden uuden perustienpidon investointihankkeen aloittamisen vuonna 2006.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 51 600 000 euroa perustienpidon tason säilyttämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Mikko Alatalo /kesk
  • Minna Sirnö /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Irja Tulonen /kok
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk
  • Klaus Pentti /kesk
  • Reino Ojala /sd
  • Marja Tiura /kok
  • Tero Rönni /sd
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Saara Karhu /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Arto Satonen /kok
  • Leena Rauhala /kd
  • Kimmo Sasi /kok