TALOUSARVIOALOITE 230/2004 vp

TAA 230/2004 vp - Toimi Kankaanniemi /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen täysimääräisen indeksitarkistuksen tekemiseen kuntien sivistystoimen valtionosuuksiin

Eduskunnalle

Pääministeri Paavo Lipposen I hallitus leikkasi kuntien valtionosuuksia vuodesta 1997 alkaen. Samanaikaisesti heikennettiin kuntien oikeutta yhteisöveron tuottoon. Kuntien veropohjaa on leikattu vuodesta 1997 peräti 1 347 miljoonalla eurolla.

Lipposen II hallitus antoi kuntien valtionosuuksiin vuosittain indeksikorotukset vain 50-prosenttisesti. Vaalilupaukset pettäen ei pääministeri Vanhasenkaan hallitus halua antaa kuntien valtionosuuksiin täysimääräistä indeksikorotusta vuonna 2005. Näin kunnat kärsivät kustannusten noususta edelleen huomattavan osan. Vain 75 %:n indeksikorotus leikkaa kunnilta 34 miljoonaa euroa niille kuuluvia valtionosuuksia.

Köyhimmille kunnille, joilla on suuria vaikeuksia lakisääteisten palvelujen ylläpitämisessä, indeksileikkaus on kaikkein pahin, koska niille valtionosuuksien suhteellinen merkitys on kaikkein suurin. Hallitus lisää näin edelleen kuntien ja kuntalaisten eriarvoisuutta.

Kuntien valtionosuudet jakautuvat kolmen pääluokan kesken siten, että noin 34 000 000 euron lisäystarve kohdistuu seuraavasti:

  • sisäasiainministeriö 2 040 000 euroa (6 %)

  • opetusministeriö 12 580 000 euroa (37 %)

  • sosiaali- ja terveysministeriö 19 380 000 euroa (57 %).

Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa kuntien valtionosuuksiin esitetään täysimääräistä indeksitarkistusta kaikissa em. pääluokissa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 12 580 000 euroa täysimääräisen indeksitarkistuksen tekemiseen kuntien yleissivistävän koulutuksen käyttökustannusten valtionosuuksiin.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Sari Essayah /kd