TALOUSARVIOALOITE 230/2006 vp

TAA 230/2006 vp - Jyri Häkämies /kok ym.

Tarkistettu versio 2.1

Suomen Akatemian tutkimushankkeisiin ehdotettujen myöntämisvaltuuksien korottaminen

Eduskunnalle

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Akatemian rahoittamissa tutkimushankkeissa työskentelee yli 5 000 tutkimuksen ammattilaista yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Akatemia rahoittaa muun muassa tutkimushankkeita, tutkimusohjelmia, tutkimuksen huippuyksiköitä, akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tutkimusvirkoja, tutkijankoulutusta sekä kansainvälistä yhteistyötä. Tutkimusrahoitusta haetaan Akatemialta yli kymmenkertaisesti siihen nähden, mitä myöntämisvaltuudet ovat. Näin ollen useita laadukkaita tutkimushankkeita jää ilman rahoitusta joka vuosi.

Suomen Akatemian momenteilta 29.60.50 ja 29.60.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa valtion vuoden 2007 talousarvioesityksen perusteella hyväksyä sitoumuksia 225,3 miljoonan euron arvosta. Pääministerin johtama valtion tiede- ja teknologianeuvoston suositus edellyttäisi kuitenkin noin 40 miljoonaa korkeampaa valtuutta. Myöntämisvaltuuden nosto ei aiheuta lisäyksiä talousarvion momenteille 29.60.50 ja 29.60.53, joissa määrätään Suomen Akatemian tutkimusmäärärahoista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta muuttaa valtion vuoden 2007 talousarvioon luvun  29.60 perusteluja siten, että Suomen Akatemian momenteilta 29.60.50 ja 29.60.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 2007 hyväksyä sitoumuksia 265 000 000 euron arvosta.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Jyri Häkämies /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Jyrki Katainen /kok
  • Jari Koskinen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Jouko Laxell /kok
  • Suvi Lindén /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Maija Perho /kok
  • Lyly Rajala /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Petri Salo /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Kimmo Sasi /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Timo Seppälä /kok
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Marja Tiura /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Jan Vapaavuori /kok
  • Ahti Vielma /kok
  • Jari Vilén /kok
  • Lasse Virén /kok
  • Ben Zyskowicz /kok