TALOUSARVIOALOITE 231/2008 vp

TAA 231/2008 vp - Matti Kauppila /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kantatien 54 parantamiseen välillä Tammela—Hollola

Eduskunnalle

Perustienpidon rahoitus on Hämeen tiepiirissä ollut jo vuosia riittämätön kehittämistarpeisiin nähden. Maakunnan alueella on lukuisia perusteltuja ja tarpeellisia kevyen liikenteen väyliä, alemman asteisten teiden perusparannushankkeita tai muita pienempiä kunnostus- ja parannuskohteita, joita ei nykyisellä rahoitustasolla tultane koskaan toteuttamaan.

Kantatie 54 palvelee länsirannikon satamista, varsinkin Turusta, sisämaahan suuntautuvaa tavaraliikennettä. Raskas liikenne onkin lisääntynyt tiellä siinä määrin, että tie koko matkaltaan valtatieltä 10 Lahteen on tarpeen pikaisesti kunnostaa tasoon, joka vastaa nykyistä liikennekuormitusta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.21 lisäyksenä 10 000 000 euroa kantatien 54 parantamiseen välillä Tammela—Hollola.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Matti Kauppila /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kangas /vas