TALOUSARVIOALOITE 233/2006
vp
TAA 233/2006
vp - Jyri Häkämies /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpitoon
Eduskunnalle
Tieverkolla on Suomessa suuri merkitys teollisuuden
kilpailukyvyn ja alueiden elinvoimaisuuden kannalta. Liikenneväylien
kunto ja toimivuus vaikuttavat monella tavalla kuljetuskustannuksiin,
talouselämän kilpailukykyyn ja kuluttajahintoihin.
Valtiovallan on liikennepolitiikallaan huolehdittava laadukkaiden,
turvallisten ja edullisten yhteyksien tarjoamisesta. Tieverkon välityskyvyllä ja
kunnolla on tässä keskeinen rooli. Suomen päätieverkko
on rakennettu valtaosin 1960- ja 1970-luvuilla, ja väylien
suunnittelu on useassa tapauksessa tehty jo 1950-luvulla. Vanhat kaksikaistatiet
ovat usein täysin pientareettomia, mutkaisia ja mäkisiä sekä liikojen
liittymien ja paikallisen liikenteen vaivaamia. Myös suurin osa
1960- ja 1970-luvuilla rakennetuista silloista on tulossa peruskorjausikään.
Perustienpitoon kohdistuu näin ollen monenlaisia haasteita.
Huonot päällysteet, soratiet, kelirikko, ruuhkat
ja painorajoitetut sillat lisäävät maantieliikenteen
kustannuksia.
Alempiasteisen tieverkon kunto on heikentynyt viime vuosien
aikana ja huonokuntoisia päällystettyjä teitä on
jo muutettu sorateiksi. Useille alempiasteisen tieverkon teille
on jouduttu asettamaan nopeus- ja painorajoituksia, jotka hankaloittavat
etenkin teollisuuden kuljetuksia, mutta myös henkilöliikennettä.
Myös kevyen liikenteen väylien rakentaminen vaatisi
lisäpanostuksia.
Liikennemäärien kasvaessa pitäisi
väyläverkon tason ja turvallisuuden kasvaa samaa
vauhtia. Ns. Infraministerityöryhmän mietinnössä esitettiin
perustienpidon sopivaksi rahoitustasoksi 630 miljoonaa euroa. Tiehallinnon
asiantuntijoiden mukaan perustienpidon rahoituksen tavoitetaso on
vieläkin suurempi, eli 640 miljoonaa euroa. Hallituksen
vastaus oman ministerityöryhmänsä linjaukseen
sekä Tiehallinnon asiantuntija-arvioon on kuitenkin täysin
toisensuuntainen. Perustienpidon määrärahoja
leikataan aiempien vuosien tasoon verrattuna.
Hallituksen politiikan seurauksena liikenneturvallisuutta parannetaan
turvallisuusinvestointien sijaan nopeusrajoituksia ja automaattista
liikenteenvalvontaa lisäämällä.
Alueellisia perustienpidon investointeja, kuten taajamien
liikennejärjestelyitä ja kevyen liikenteen väyliä,
voidaan tiepiireissä toteuttaa huolestuttavan vähän. Näitä turvallisuuspanostuksia
tarvittaisiin esimerkiksi pieniä koululaisia varten, joille
taattuun turvalliseen kouluympäristöön
tulee kuulua myös koulumatka. Hallitus on talousarviossaan hyväksynyt
liikenteen ja väylien palvelutason alenemisen sekä tienkäyttäjien
ja yhteiskunnan tarpeiden sivuuttamisen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 15 000 000
euroa perustienpitoon.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Jyri Häkämies /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Leena Harkimo /kok
- Pertti Hemmilä /kok
- Hanna-Leena Hemming /kok
- Anne Holmlund /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Jyrki Katainen /kok
- Jari Koskinen /kok
- Pekka Kuosmanen /kok
- Esko Kurvinen /kok
- Jere Lahti /kok
- Kalevi Lamminen /kok
- Jouko Laxell /kok
- Suvi Lindén /kok
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Olli Nepponen /kok
- Tuija Nurmi /kok
- Heikki A. Ollila /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Maija Perho /kok
- Lyly Rajala /kok
- Paula Risikko /kok
- Martin Saarikangas /kok
- Petri Salo /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Kimmo Sasi /kok
- Arto Satonen /kok
- Timo Seppälä /kok
- Juhani Sjöblom /kok
- Marja Tiura /kok
- Irja Tulonen /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Jan Vapaavuori /kok
- Ahti Vielma /kok
- Jari Vilén /kok
- Lasse Virén /kok
- Ben Zyskowicz /kok