Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.44

Talousarvioaloite TAA 240/2020 vp 
Petteri Orpo kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Örön linnakesaaren muuttamiseen kestävän saaristomatkailun lippulaivaksi (950 000 euroa)

Eduskunnalle

Kemiönsaaren kunnassa sijaitseva ja Metsähallitukselle kuuluva Öron linnakesaari avautui yleisölle vuonna 2015. Saari on noussut yhdeksi Saaristomeren lippulaivakohteeksi, ja sillä on erityisesti alueen kesäsesongin työllisyydelle iso merkitys. Saari on suosittu veneilijöiden, matkailijoiden ja retkeilijöiden keskuudessa. Örössä on tehty paljon toimenpiteitä jätevesien puhdistuksen ja kuljetusten saralla. Saaren käytön kasvun myötä kasvavaan sähkönkulutukseen tarvitaan kuitenkin toimenpiteitä ennen kuin voidaan todeta Örön olevan ilmastoystävällinen ja kestävä matkailukohde. Tarvitaan kustannustehokkaampaa ja omavaraisempaa energian kokonaisratkaisua, jolla voidaan siirtyä kohti hiilineutraaliutta. Tavoitteiden tulisi olla: Metsähallituksen ja matkailuyrityksen sähkökulujen mittava alentaminen, valtion kokonaistaloudellisuuden ja yrittämisen mahdollisuuksien parantaminen, energiatuotannon omavaraisuuden kasvattaminen sekä CO2-päästöjen vähentäminen. Tämä onnistuisi hyödyntämällä aurinkoenergiaa (kustannukset noin 380 000 euroa), ilmalämpöpumppuja (noin 40 000 euroa) sekä olemassa olevan maalämpöjärjestelmän tehostamisella ja maa- ja vesilämpöteknologian laajentamisella (noin 530 000 euroa).  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 950 000 euroa momentille 30.64.50 Örön linnakesaaren energiaratkaisun kehittämiseen. 
Helsingissä 16.10.2020 
Petteri Orpo kok 
Saara-Sofia Sirén kok 
Marko Kilpi kok 
Timo Heinonen kok 
Ilkka Kanerva kok