TALOUSARVIOALOITE 247/2009 vp

TAA 247/2009 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kyläkauppojen ja kauppa-autojen tukemiseen

Eduskunnalle

Viime vuosina on maaseudun peruspalvelujen alasajo ollut nopeaa. Hallituksen politiikka on ollut keskittävää. Jopa kokonainen kunta uhkaa jäädä ilman vähittäiskauppaa. Kyläkauppoja on vielä jonkin verran jäljellä. Lisäksi on hyväkuntoisia rakennuksia, joista kauppatoiminta on lakannut viime vuosina. Niissä voidaan toiminta aloittaa uudelleen. Kyläkaupat tarvitsevat valtion tukea. Näin voidaan turvata peruspalvelut ja maaseudun asuttuna pysyminen sekä oikeudenmukaisuus. Myös kauppa-autojen toimintaa on syytä tukea. Valitettavasti hallitus ei ole osoittanut määrärahaa kyläkauppojen ja kauppa-autojen tukemiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvion luvun  32.30 uudelle momentille 1 000 000 euroa kyläkauppojen ja kauppa-autojen toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Toimi Kankaanniemi /kd