TALOUSARVIOALOITE 249/2012 vp

TAA 249/2012 vp - Markus Mustajärvi /vr 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kittilän Kaukosen sillan peruskorjaukseen

Eduskunnalle

"Kantatie 79 on Kittilään suuntautuvan liikenteen pääväylä. Tie on keskeinen reitti Muonion ja Enontekiön alueille, missä sijaitsevat mm. Oloksen ja Pallastunturin matkailualueet ja merkittävä väylä ajettaessa Rovaniemen kautta Ylläkselle.

Kantatietä 79 pitkin kulkee myös Rovaniemen kautta Norjaan suuntautuva kansainvälinen liikenne. Kantatie 79 on myös pääkuljetusreitti Kittilän Suurikuusikon kultakaivokselle.

Syksyllä 2011 tehty koekuormitusanalyysi Kaukosen sillasta osoitti sillan olevan käyttöikänsä päässä ja edellyttävän painorajoitusten käyttöönottoa. Lapin-ely-keskus on tehnyt päätöksen 50 tonnin kokonaispainorajoituksesta ja 16 tonnin telipainorajoituksesta sillalle.

Kyseisen painorajoituksen aiheuttamat taloudelliset lisäkustannukset ovat suorina kuljetuskustannusten nousuna 1,8—2,2 milj. euroa vuodessa. Tämä summa kohdistuu kuljetusyhtiöihin ja heidän asiakkaisiinsa. Kuljetuskustannusten nousu aiheuttaa yrityksille joko hintojen nostamistarpeen tai tuloksen heikentymisen. Hintojen nostaminen aiheuttaa alueella kilpailukyvyn heikkenemistä, ja sitä kautta liiketoiminnan laskua."

Tien suuren liikenteellisen merkityksen takia on Kittilän kunta teettänyt esiselvityksen Lapin tiepiirin yleissuunnitelman mukaisen Kaukosen tie- ja siltajärjestelyjen toteuttamisen merkityksestä alueen elinkeinoelämälle. Esiselvityksen on tehnyt Tendon Oy.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 7 000 000 euroa Kittilän Kaukosen sillan peruskorjaukseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Markus Mustajärvi /vr