TALOUSARVIOALOITE 254/2006
vp
TAA 254/2006
vp - Tuomo Hänninen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen luonnontuotteiden talteenoton
ja käytön edistämiseen
Eduskunnalle
Pienimuotoinen elintarviketeollisuus jalostaa paikallisista
luonnontuotteista elintarvikkeita. Omarahoituksen turvaaminen on
alalla erittäin työlästä.
Marjaketjun on arvioitu työllistävän
2 000—2 200 henkilöä.
Alalla toimii vajaa 400 yritystä, joista sesonkiaikaisia
ensiostajia on lähes puolet. Marjoja pää-
tai sivutoimisesti jatkojalostavina pienyrityksinä toimii
lähes 200. Suomessa raaka-ainetta luonnossa kasvaa keskimääräisenä satovuotena
noin 500 miljoonaa kiloa. Marjoja poimitaan kymmenesosa, eli noin
50 miljoonaa kiloa, josta noin kolmasosa poimitaan myyntiin. Metsäsieniä poimitaan
vuodessa noin 6 miljoonaa kiloa, josta noin kuudesosa sienestetään myyntiin.
Luonnonmarjojen jalostuksen tuotantolaitokset sijaitsevat lähellä keruualueita
eli lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Väestökeskittymiin ja vientisatamiin sieltä on
pitkä matka. Pitkästä kuljetusmatkasta
johtuvat kustannukset nostavat tuotteiden hintaa. Luonnonmarjojen
kotimaisuusaste Suomen teollisuudessa on noin 60 prosenttia, mutta
poimijoiden ikääntyessä ja kilpailuaseman
heiketessä vaarana on kotimaisuusasteen alentuminen. Paras
kilpailukyky on puolukalla ja mustikalla, ja alhaisin karpalolla.
Ulkomailta tuodut marjat ja EU-tukiin perustuvat viljellyt marjat
heikentävät luonnonmarjojen kilpailuasemaa.
Kuluttajat ovat lisääntyvässä määrin
kiinnostuneita kotimaisesta terveysvaikutteisesta ravinnosta. Näistä terveysvaikutuksista
on nyt myös tutkimustuloksia. Tehokkaan keruun jatkuminen ja
kasvaminen antavat mahdollisuuden jalostusasteen kehittämiselle,
jolla on työllisyyttä lisäävä vaikutus.
Ala voi tarjota uusia toimeentulolähteitä myös
maaseudun väestölle, joka usein joutuu muuttamaan
kaupunkeihin työn vuoksi.
Luonnontuotteiden talteenoton ja käytön edistämiseen
tulisi ohjata vuosittain 300 000 euroa maa- ja metsätalousministeriön
maatalous- ja puutarhatuotteiden menekinedistämisvaroja
ilman omarahoitusosuuksia. Tällä edistettäisiin terveellisten
raaka-aineiden lisäkäyttöä ja
kansanravitsemusta sekä pienten, syvällä maaseudulla
sijaitsevien yritysten toimintaedellytyksiä. Rahoitus tulisi
vastaavalla tavalla 100 %:n rahoituksena kuin
Savoon myönnetty 300 000 euroa lähi-
ja luomutuotteiden menekinedistämiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 30.20.46 lisäyksenä 300 000
euroa luonnontuotteiden talteenoton ja käytön
edistämiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Tuomo Hänninen /kesk
- Simo Rundgren /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Tatja Karvonen /kesk
- Lauri Oinonen /kesk