Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.11

Talousarvioaloite TAA 255/2017 vp 
Antti Lindtman sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä korkea-asteen aloituspaikkojen lisäämiseen (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Nuoret opiskelijat tekevät paljon töitä opintojensa ja toimeentulonsa eteen rakentaakseen omaa tulevaisuuttaan ja tätä yhteiskuntaa. Maksuttomalla koulutuksella, opintojen taloudellisella tukemisella ja fiksuilla opintojärjestelyillä tuemme kaikista taustoista tulevien opiskelijoiden mahdollisuuksia suorittaa korkeakouluopintoja. Koulutuspolitiikalla tulee turvata kaikkien mahdollisuudet taustasta huolimatta päästä korkeimman opetuksen piiriin.  

Kansainväliset vertailut ovatkin jo pitkään osoittaneet, että Suomi on jäämässä jälkeen sekä nuorten että työikäisen väestön osaamisessa ja koulutustasossa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 korkeimmin koulutettuja olivat 40—44-vuotiaat, joista 46 prosentilla oli korkea-asteen tutkinto. Ikäryhmässä 35—39-vuotiaat vastaava osuus oli 45 ja ikäryhmässä 30—34-vuotiaat 40 prosenttia. 

Samanaikaisesti koulutustason nousu on lakannut ja Suomi on vajonnut tältä osin OECD-maiden keskikastiin. Pisa-tulokset viittaavat nuorison perusvalmiuksien heikentymiseen ja heikosti suoriutuvien osuuden kasvuun. Suomessa nuorten ikäluokkien osaamisen arvioidaan yleisemminkin olevan laskussa.  

Niin sanottu hakijasuma toisen ja kolmannen asteen opintojen välissä hidastaa opintojen aloittamista joskus useilla vuosilla. Hakijasuman purkamiseksi ja suomalaisten koulutustason nostamiseksi korkea-asteen aloituspaikkoja tulee lisätä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 29.40.50 korkea-asteen aloituspaikkojen lisäämiseen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Antti Lindtman sd 
Maria Guzenina sd 
Jukka Gustafsson sd 
Tarja Filatov sd 
Sanna Marin sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Susanna Huovinen sd 
Lauri Ihalainen sd 
Ilkka Kantola sd 
Riitta Myller sd 
Kristiina Salonen sd 
Joona Räsänen sd 
Sirpa Paatero sd 
Ilmari Nurminen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Satu Taavitsainen sd 
Katja Taimela sd 
Antti Rinne sd 
Harry Wallin sd 
Jutta Urpilainen sd 
Tytti Tuppurainen sd 
Erkki Tuomioja sd 
Pilvi Torsti sd 
Suna Kymäläinen sd 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Tuula Haatainen sd 
Krista Kiuru sd 
Timo Harakka sd 
Pia Viitanen sd