TALOUSARVIOALOITE 256/2011
vp
TAA 256/2011
vp - Mikaela Nylander /r
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpitoon
Eduskunnalle
Merkittävä osa Suomen väestönkasvusta
keskittyy Uudenmaan tiepiirin alueelle, mikä on aiheuttanut
yli 900 milj. euron investointitarpeen, mikä pitäisi
täyttää perustienpidon määrärahoilla.
Perustienpitoon käytettävissä olleet
määrärahat viime vuosina ovat kuitenkin
olleet tarpeeseen verrattuna riittämättömät
7—11 milj. euroa vuosittain. Tästä johtuen
hankkeita ei ole saatu toteutettua niin nopeasti kuin yhdyskuntarakenteen
kehittämien olisi vaatinut.
Seutu- ja yhdystieverkko on monin paikoin liikennemääriin
verrattuna huonotasoinen. Keskikokoisiin tiehankkeisiin, kuten nopeasti
kasvavien taajamien ohikulkuteihin, meluntorjuntaan, liikenneturvallisuuden
parantamiseen sekä elinkeinoelämän ja
joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaamiseen liittyviin hankkeisiin
ei ole ollut juuri lainkaan rahoitusta. Uudenmaan tiepiirin tekemän
selvityksen mukaan tärkeitä kevyen liikenteen
hankkeita on yli 200 kpl, mutta nykyisellä rahoitustasolla
niistä voidaan vuosittain toteuttaa vain muutama. Uudenmaan
seutu- ja yhdystieverkon liikennemäärät
sekä niiden kasvu ovat huomattavasti suurempia kuin maassa
keskimäärin, minkä takia investointitarpeet
ja investoinneista saatavat hyödyt ovat suuria. Valtion
määrärahojen niukkuuden takia kunnat
ovat viime vuosina joutuneet enenevässä määrin
rahoittamaan maantielain mukaan valtiolle kuuluvia investointeja.
Esimerkkeinä voidaan mainita, että Pernajassa
on kapealla ja mutkaisella maantiellä 176 runsaasti Loviisan
sataman raskasta liikennettä. Tien läheisyydessä on
runsaasti asutusta, kouluja, päiväkoti ja muita
palveluja. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen
välille Gislom—Hardom on ollut vireillä jo
20 vuotta. Hankkeesta on laadittu yleissuunnitelma, ja sen kustannusarvio on
0,8 milj. euroa. Valkontie (178) Loviisassa on vilkkaasti liikennöity
tie. Tietä käyttävät niin Valkon
yhä kasvavaan satamaan suuntautuva raskas liikenne kuin
monet alueen asukkaatkin. Loviisan kaupunki on rahoittanut osalle
matkasta kevyen liikenteen väylän, mutta edelleen
Valkontielle tarvittaisiin noin kuuden kilometrin pituinen kevyen
liikenteen väylä. Porvoossa on kantatien 55 ja
Uuden Saksalantien yksityistieristeys hyvin vaarallinen,
ja se vaatisi pikaisia turvallisuustoimenpiteitä. Hankkeen
alustava kustannusarvio on 0,1 milj. euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 3 000 000
euroa alueellisiin investointeihin, valtakunnallisiin hankeohjelmiin
ja teemapaketteihin sekä kaikkein kiireellisimpiin Uudenmaan
ELY-keskuksen alueen pieniin sekä keskikokoisiin yleisen
tieverkon ja kevyen liikenteen väylien rakennushankkeisiin.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011