TALOUSARVIOALOITE 259/2004
vp
TAA 259/2004
vp - Jyrki Kasvi /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen äitiys-,
isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistason korottamiseen työttömän
täysimääräisen peruspäivärahan
tasolle
Eduskunnalle
Tämä esitys on osa vihreän
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Vähimmäismääräistä vanhempainpäivärahaa saaneiden
naisten määrä kasvoi voimakkaasti 1990-luvulla.
Kun vuonna 1990 vanhempainpäivärahaa saaneista äideistä vain
5,3 prosenttia sai sitä vähimmäismäärän,
oli vastaava osuus vuonna 1996 jo 30,1 prosenttia. Vuonna 2001 vielä 26,1
prosenttia äideistä sai alinta mahdollista vanhempainpäivärahaa.
Vähimmäismääräisen vanhempainpäivärahan
saajien määrä on jäänyt pysyvästi
varsin korkealle tasolle.
Vähimmäispäivärahaa saaneiden
määrän kasvun taustalla vaikuttavat tärkeimpinä työttömyyden
kasvu ja työtulojen mukaan määräytyvien päivärahojen
laskentaperusteiden muutos vuoden 1996 alusta. Vähimmäismääräisen
päivärahan alhaisen tason takia vähimmäismääräistä vanhempainpäivärahaa
saavat joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen huomattavasti useammin
kuin työtuloihin perustuvaa vanhempainpäivärahaa
saavat. Tuoreen väitöskirjan (Arajärvi, 2002)
mukaan vanhemmuuteen perustuvien päivärahojen
vähimmäistaso on niin alhainen, että sen
perustuslainmukaisuus on kyseenalainen.
Kasvukeskuksissa lapsiperheiden taakkana ovat lisäksi
nopeasti kohonneet asumiskustannukset, jotka rasittavat pienituloisia
perheitä voimakkaammin kuin jo asumisolonsa vakiinnuttaneita
perheitä. Suurin ongelma lapsiperheiden tulonsiirroissa
koskee kuitenkin äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistasoa.
Vähimmäistasoa tulisikin korottaa selvästi
hallituksen esittämästä 15,2 eurosta/pv
vähintään työttömän
täysimääräisen peruspäivärahan
23,4 euroa/pv tasolle. Tämä tarkoittaa
päivärahan korotusta 8,2 euroa/pv.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 33.18.60 lisäyksenä 27 000 000
euroa äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistason
korottamiseen työttömän täysimääräisen
peruspäivärahan tasolle.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004
- Jyrki Kasvi /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Merikukka Forsius-Harkimo /vihr