TALOUSARVIOALOITE 26/2007
vp
TAA 26/2007
vp - Marko Asell /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen musiikki-instituuttien
toimintaan
Eduskunnalle
Viisi suomalaista musiikki-instituuttia Helsingissä,
Vaasassa, Kaustisella, Ikaalisissa ja Seinäjoella
tekevät hyvä työtä. Niiden toiminta
toteuttaa opetusministeriön tulossuunnitelman 2006 vaikuttavuus-
ja tulostavoitteita: alueellisesti kattavien ja kansallisesti tärkeiden
kultuuri- ja taidelaitosten toiminnan tukemista, kulttuurisen monimuotoisuuden
lisäämistä ja sivistyksen ja kulttuuristen
oikeuksien parantamista, lasten, nuorten ja vähemmistöryhmien
kulttuuripalveluiden saavutettavuuden lisäämistä,
luovan talouden ja kansallisen kilpailukyvyn vahvistamista, kulttuuriviennin
edistämistä ja kirjastopalvelujen monipuolistamista.
Musiikki-instituuttien toiminnan keskeinen rajoite on heikko
talous. Musiikki-instituutit- momentille on odotettu merkittävää nousua
hyvin pitkään. Instituuttien kokonaisavustus on
säilynyt lähes muuttumattomana 1990-luvun alussa tapahtuneen
laskun jälkeen. Samaan aikaan instituuttien edustamien
musiikinlajien koulutus, tuotanto, asema ja arvostus on lisääntynyt
Suomessa huomattavasti. Insituuteilla on akuutti tarve ja erinomaiset
mahdollisuudet työllistää mm. musiikin-
ja kulttuuritutkijoita ja -tuottajia sekä kirjasto- ja
arkistoalan ammattilaisia. Nykyisellään edes instituuttien
ympärivuotinen toiminta ei ole turvattua.
Musiikki-insituuttien asemaa tärkeinä kulttuurialan
toimijoina tulisi vahvistaa ja niiden rahoitusta olennaisesti lisätä.
Akuutti tarve vuosittaisen määrärahan
korottamiseen on n. 23 000—30 000 euroa
kutakin instituuttia kohden.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 29.80.50 lisäyksenä 150 000
euroa musiikki-instituuttien toimintaan.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Marko Asell /sd
- Pia Viitanen /sd
- Saara Karhu /sd
- Jukka Gustafsson /sd